Olen pari viikkoa miettinyt mitä tämän blogin kanssa pitäisi tehdä. Ensinnäkin elämäni on niin äärimmäisen pientä ja tapahtumaköyhää, etten yksinkertaisesti jaksa keksiä kirjoittamista jokapäiväisistä asioista ja kirjoittaa päiväkirjaa, joka jo ajatuksena tappaa minut itsenikin(saati sitten teidät lukijat!!) tylsyyteen. Toiseksi tulee sitten se, että niin moni minut henkilökohtaisesti tunteva ihminen lukee tätä, että joudun vastailemaan ihmeellisiin kysymyksiin nykyään; mm. "miksei me nähdä enää nykyään? Sä oot siis vaan sen ja sen kanssa, ainakin blogin perusteella, mua et ole maininnut kertaakaan?!" Ihan oikeasti, en mainitse kaikkia elämässäni olevia ihmisiä täällä, en kerro kaikesta, enkä myöskään kirjoita tietyistä ihmisistä sanaakaan, koska olen niin päättänyt tai luvannut joskus. Tämä on vähän niinkuin riistäytynyt käsistä, en ole enää blogini päällikkö ja minua kuumotetaan ihmeellisistä asioista. Myös siksi kirjoitusten aiheet ovat vaihtuneet.

En haluaisi lopettaa, mutta en myöskään nähdä kauheasti vaivaa tämän takia ja joutua miettimään jokaista sanaa ja vastailla sitten sähköposteihin ja tekstiviesteihin ja keskustella  jostain vitun blogista ihmisten kanssa. Yhä useammin huomaan bloggaavani bloggaamisesta ja näistä samoista paineista. En yhtään tiedä, mitä pitäisi tehdä, joten olen niin kauan hiljaa, kuin siltä tuntuu. Sitten toivottavasti joskus(pian) Haarakonttori putoaa listalla ja ihmiset poistelevat kirjanmerkeistään ja unohtavat koko jutun ja voin taas blogata ilman paineita.

En kuitenkaan saa aloitettua uutta blogia, en varmasti osaa lopettaa tätä kertaheitolla, enkä jaksa mennä salasanan taakse, joten roikotan Haarakonttoria tällaisena puolivillaisena paskana siihen asti, kun saan jotain tehtyä.

Kuulumisia: Olemme erittäin läheisiä A:n kanssa, eron jälkeen oli kaikenlaista paskaa välillämme ja tällä hetkellä hengaamme yhdessä suht tiiviisti, mutta emme keskustele suhteestamme. Minä en nyt jaksa stressata seurustelustatuksesta vaan haluan olla vaan niinkuin parhaalta tuntuu molemmista.

A. opettaa minulle pokeria. Hieno peli.

Laps menee kesällä töihin muutamaksi viikoksi.

Mahdun kaikkiin farkkuihin, jotka olen hankkinut 30v täytettyäni.

Olen tavannut Annareetanperkeleen livenä. Hänellä on harvinaisen kauniit hiukset. Muuta en paljasta.

Olen grillannut ystävien kanssa ja pitänyt hauskaa viikonloppuisin.

Pyydän täälläkin anteeksi radiohiljaisuutta, olen ollut vailla puheaikaa ja kun sain ostettua sitä, puhelin hajosi. Nyt se on semi-käyttökunnossa enkä aio ostaa uutta. Kiitos ystäville tekstiviesteistä yms, en välttämättä pysty vastaamaan jos puhelin niin päättää.

Mitään erinomaista, mielenkiintoista, mahtavaa, surkeaa tai yleensäkään mainitsemisen arvoista ei tunnu elämässäni tapahtuvan, kunhan vain olen ja katson ja yritän mennä eteenpäin. Kesälomaa odotellessa.
-minh-

Oli muuten hyvä reissu. Meillä oli ihanaa, kuten arvasin jo etukäteen. Juuri sellaista, kuin A:n kanssa parhaimmillaan voi olla. Ja ei, emme ole palanneet yhteen. Tietysti tarkoitus oli käydä vaikka missä Eiffeleissä sun muissa, mutta mehän tietysti syötiin kuin hullut, juotiin vähän hyvää viiniä ja tongittiin kirpputoreja. Mitään ei ostettu, paitsi kolmen euron paidat kummallekin. A:lle kauluspaita ja minulle ruskea Hilfiger-neule. Kirpparit olivat törkeän kalliita, eikä niissä voinut edes tinkiä yleensä. No, minun tinkimiseni ranskaksi onkin aika rouheaa: "Combien? Cher! Je ne comprends pas. Öö...vittu!"

Keskityin kuvaamaan lähinnä metroasemia. Tässä olis nyt sitä kuvareportaasia:




Hotellin kadulla oli ihana tori ja fantsuja kauppoja, mutta mehän ei saatu aikaiseksi ostaa mitään. Monoprix palveli hyvin punkeron ja juuston suhteen, hotellihuoneessa oli kiva tintata yksin yöllä pullo viiniä ja puoli kiloa juustoa.

                               

Oho, perse. Tshih...




Aito ranskalainen bebe Les Halles`lla tai jossain.


                                          


Jotenkin rakastan näitä englanninkielisiä seinäkirjoituksia ei-englanninkielisissä maissa. Tallinnasta mulla on kuva seinästä, johon on spreijattu isolla "get yourself a fucker". Tämä on Pont Neuf-sillan kupeesta, jossa olimme pussikaljalla lauantaina kirpputori-ym ravaamisen jälkeen. Pont Neuf oli paljon ankeampi kuin elokuvissa. Niin oli muuten myös Jim Morrisonin hauta. Voi vittu, mitä kusetusta! En jaksa kaivaa siitä valokuvia, jotka piti ottaa tietty todisteeksi siitä, mikä pieni, kämäinen ja huonosti hoidettu hauta se on. Ja rintakuva oli viety!


                             




            


Metroasemat oli hienoja. Varsinkin Châtelet(tai sitten se oli joku muu)

Sori, joudun nyt katsomaan Tehiksen tässä välissä. Luulin, eilen, että oli torstai, eli Tehis-päivä, mutta olikin vain paska Greyn Anatomia-päivä. Vittu nekin ihmiset on huluja siinä sarjassa.

No niin, olikohan vielä kuvia...



                


Toi on Bastillen asemalta. Siitä, tai Ledru-Rollin-asemalta pääsi ihanalle torille, jossa tongin puoli sunnuntaita ja lopuksi, ennen Pére Lachaiseen menoa, eksyttiin syömään johonkin törkeän hienoon viinibaariin ja sain terassilla pisamia. Olen kyllä niin ennakkoluuloinen, että yökin, kun ihmiset hörppi niitä ostereita, kuvottavaa.

Sen sijaan nämä kaverit olisin voinut tuoda kotiin:

                          


Ja sitten lentokentälle .


            


Se, mistä ilahduin, oli ranskansolkottamiseni. Olen muutenkin rohkaistunut puhumaan kieliä. Kykenen nykyään selviytymään ruotsilla, ranskalla ja saksalla, kun oikein pinnistän ja englantia puhuessani mika häkkinen senkun voimistuu.

Mitä ehtii Pariisissa viikonlopun aikana? Ei niin mitään, muuta kuin kävellä, katsella, syödä ja juoda. Nyt tuntuu kuin olisin nähnyt unta, enkä olisi missään ollutkaan. Todisteena kuitenkin se neulepaita ja Vogue-lehti(jolle kikateltiin lentokentällä antaumuksella), joten kyllä minä olin. Ja A oli ihana.
-minh-

Rakkaat undulaattini *,
olen äimistynyt kommenttivyörystä ja iloitsen. Hiukan kuitenkin vituittaa narkkarihuorittelut ja pari muuta juttua, esimerkiksi sellainen kommentointi, jossa oletetaan minun olevan tietynlainen ihminen. Esim. sellainen, joka ei ole koskaan seisonut omilla jaloillaan ja riippuu jossain miessuhteessa vain sen takia, että saisi olla suhteessa.  Ihmiset, jotka tuntevat minut henkilökohtaisesti ja välittävät minusta ja hyvinvoinnistani, saavat esittää arvioita ja arvosteluja minusta, tekemisistäni ja valinnoistani ja näitä ihmisiä kuuntelen tarkasti.  Nämä ihmiset tietävät varmasti, keitä ovat.

Tietäkää, että otan kriittisiä kommentteja mielelläni vastaan. Kritiikki saa koskea kirjoitustyyliä, äidinkielen laatua ja vaikka vittu sijamuotoja ja myös kirjoitusten sisältöä, mutta missään en ole luvannut ottaa neuvoista vaarin. Uskon, että tunnen itseni paremmin, kuin anonyymikommentoijat minua tuntevat. Uskon myös, että kukaan ei minua blogin perusteella voi tuntea. En ole ikinä luvannut suhtautua nöyrästi  kommentteihin, joissa minua arvioidaan henkilönä blogikirjoittamisen perusteella. Saatan jopa haistatella. Muistakaa myös, että tämä on minun oma pikku diktatuurini. Karkotan terroristit tästä valtiosta ja laadin itse lakini.Olisi kiva keskustella asioista, varsinkin MINUSTA vaikkapa kaljatynnyrin äärellä, mutta en lähde mukaan keskusteluun persoonastani tai historiastani kommenttilootassa kenenkään anonyymin kanssa, joka tulee blogiini lukemaan minulle lakia ja kertomaan minulle, kuka ja mikä olen tai tietämään paremmin tekemisistäni ja historiastani. Kommenttilootassa saa keskustella, mutta koska olen Haarakonttorin faarao ja yksinvaltias, minä päätän, minkälaisia kommentteja päästän läpi. Tähän asti about kaikki kommentit ovat päässeet läpi, mutta nyt "on rakennemuutoksen aika".

Nimittelyt ja sellaiset eivät minua henkilkökohtaisesti loukkaa. Toki olen narkkarihuora, joka myy TAAS persettään, tällä kertaa Pariisinmatkasta, jos se tekee jonkun onnelliseksi. Saatte ajatella minusta ihan mitä haluatte. Valitettavasti homman nimi on nyt se, että poistan huorittelut yms shaibulin tästä lähtien, koska en välitä kommenttilootasta, jossa kinastellaan siitä, millaisia ihmisiä muut kommentoijat tai mistä syistä tänne kommentoidaan. Kommenttien on myös tarkoitus liittyä edes löyhästi kirjoittamaani postaukseen, eikä se haittaa, jos siellä jokunen off-topic on seassa, mutta ihan yleisenä sääntönä voitaisiin tästälähtien pitää vaikka tätä: VAIN NUOLESKELEVAT JA KOMPPAAVAT KOMMENTIT KELPAAVAT, ÄLÄ UNOHDA JAXUHALEJA, SÄTEITÄ TAI PAITULEITA. KOMMENTEISTA ON SELKEÄSTI TULTAVA LÄPI KIIHTYNYT SYLJENERITYS JA LURPSAHTELEVAT NUOLESKELUÄÄNET NIITÄ LUETTAESSA. MUISTA TUODA SELVÄSTI ESIIN, KUINKA MAHTAVA HENKILÖ JA SYKÄHDYTTÄVÄ PERSOONA OLEN. PIDÄ OHJENUORANASI KOMMENTOIDESSASI BLOGINPITÄJÄÄ KOHTAAN TUNTEMASI IHAILUN JA RAKKAUDEN JULKITUOMINEN. AINA.

 Perustakaa vaikka "minh on narkkarihuora"-blogi, jos teillä on niin kova tarve tuoda julki, kuinka paha ihminen olen, mutta älkää vetäkö siihen muita kommentoijia ja blogini lukijoita mukaan. Kyllä minä ymmärrän, että jollain Tukiaseman pakkoneuroosi-hörhöllä on jäänyt levy päälle ja elämänsisältö on mitä on, mutta annan pienen strategisen vinkin: jos haluatte näyttää maailmalle, kuinka paska jätkä olen, eikö kannattaisi antaa tämän blogin puhua puolestaan ja ihmisten huomata paskamaisuuteni ihan itse? Ei nimittäin vakuuta ketään jankuttaa jossain yli viidenkymmenen kommentin ketjussa, että "minh on kusipää, minh on kusipää, minh on kusipää..." Ihmiset haluavat todistusaineistoa ja mieluiten niin, että pahuuteni pääsisi valloilleen netissä ja alkaisin harrastaa sitä kuuluisaa nettikiusaamista ja vaikka perseenmyymistä online ja he voisivat itse päätellä, että olen ihan täysi sika. Tuo nykyinen tyyli toimii ikävä kyllä vähän niinkuin päinvastaisesti; lukijat tulevat raivokkaasti puolustamaan, vaikka kuinka monta kertaa kirjoittaisitte minun olevan kuspää ja nimenomaan sitä enemmän ja kovemmin, mitä enemmän jankutatte kusipäisyydestäni. Ja sitä on sitten tylsää lukea.

Nonnih, eiköhän tässä ollut kaikki tältäerää. Paitsi ettei ollutkaan, hahhaa. Annareetanperkele ja Cracker esittivät muutamia hyviä juttuja kommenteissaan ja minulla oli aikomus kirjoittaa valaistumisesta ja muusta sellaisesta erikoisosaamisestani tänään, mutta eksyin hieman sivuraiteille ja julkaisen sen oikean postauksen huomenna, kun olen vähän miettinyt asioita. Tai paskat minä mitään mietin, lonkaltahan nämä tulevat. Nyt on vain niin paljon kaikkia kysymyksiä mielessä ja haluan lukea lisää ihmisten ajatuksia niistä.

Siispä huomiseen. Ottakaa siemeniä.
*A-R-prkl, tästä mä olen sulle ikuisesti kiitollinen!

-minh-

Kävin A:n pesutuvassa pyykkäämässä ja istuskelin A:n kotona sohvalla Pariisin-matkaoppaat sylissä intoilemassa viikonlopusta, kun yhtäkkiä masennuin todella pahasti. Tämä on nyt ollut tällaista ylös-alas-meininkiä tämän pari viikkoa eron jälkeen, mutta nyt on alkanut heittää pahasti yli tai ali  monta kertaa vuorokaudessa. Näen taas hirveästi värikkäitä unia, mutta myös valvoskelen hikisenä ja mietin, miltä minusta nyt oikeastaan tuntuu.

Siellä A:lla oli ihanan siistiä ja viihtyisää ja ajattelin häntä kotonaan yksin töiden jälkeen laittamassa itselleen ruokaa ja istumassa koneella, yksin oikeastaan kaiken aikaa. Se tunne ei ollut todellakaan sääli yksinolosta, mikä minuun iski, vaan kauhea ikävä ja samalla lievä kateus. A:lla on nyt aikaa ja mahdollisuus ajatella asioita ja elää itselleen, aloittaa vaikka kokonaan alusta ja uuden elämän (jos siltä tuntuu). Minusta tuntuu, että olen jämähtänyt paikoilleni, vaikka en osakaan selittää sitä mitenkään. Ei se johdu siitä, että olen saanut säännölliset työvuorot, vuokrat maksettua ja elän Lapsen kanssa ihan tavallista ja rauhallista elämää(ei todellakaan vituta se!), vaan tunnen olevani henkisesti ja myös jotenkin hengellisesti jämähtänyt. Kaipaan Jumalaa. Se sama kaipuu on vaivannut minua koko ikäni ja välillä se yltyy ihan suruksi ja murheeksi asti. Mikä minua sitten estää kehittymästä paremmaksi ihmiseksi ja aloittamasta vaikka uutta elämää ihan oikeasti? Ei varmaan mikään muu, kuin oma mieleni, joka välillä rymistelee häkkinsä kaltereita ja kiljuu ikäväänsä ja joskus taas istuu apaattisena nurkassa syömässä omaa paskaansa, kuin joku traumatisoitunut, vangittu apina.

Yritän välillä meditoida, mutta saan pelkotiloja ja se apina rääkyy pää sinisenä heti kun vain asetun olemaan hiljaa paikallani. Ryhdyn ajattelemaan ja se on huodo idea. Ajatteluni on sekavaa muistoissa rypemistä ja muka-vakaita päätöksiä tulevaisuuden suhteen, usein myös haaveilua jolla ei ole edes mitään muotoa. Se on ilmeisesti vain haave jostain muusta tai poispääsystä. En tiedä, miksi haluaisin pois tästä, omasta elämästäni, joka sentään on minulle hyvin kallis. Jos haaveilen oman elämäni olevan jotenkin parempaa ja täydempää, niin miksi en saa muotoiltua haavetta edes jonkinlaiseksi kuvaksi tai kuvitelmaksi? En tiedä mistä haaveilen. Tympeää.

Yksi "hyvä" ajanvietetapa on myös A:n ajattelu, tai lähinnä meidän suhteen analysointi ja ikävöinti. Todellisuudessa olen ikävöinyt A:ta jo monta kuukautta, me emme ole kohdanneet oikeastaan pitkään aikaan ja sitä minulla on ikävä. Seurustelu oli pitkään ikävöintiä ja odotusta, sitten pettymistä ja taas odotusta paremmasta. Se oli varmaan puoli vuotta energiatonta, tylsää ja tapahtui kahdella eri planeetalla, välillä tietysti jonkinlainen kohtaaminen tapahtui seksin kautta, mutta minusta siitä puuttui kummaltakin kiinnostus toista kohtaan ja syy eroamattomuuteen ja yhdessä möllöttämiseen oli molempien muutosvastarinta sekä pelko.

En minä halua ketään muuta, en minä edes pidä kenestäkään muusta. A on ihana mies ja kaikkea, mitä mieheltä toivon, mutta myös äärimmäisen vaikea ja rasittava tyyppi.

Viikonloppuna juuri eronneen ystävän kanssa puhuttuani ajattelin paljon esim. sitä, miten A pystyy rehellisesti näyttämään tunteensa(minä olen monesti kavahtanut sitä, vaikka olenkin itse aika tunteellinen ihminen) ja sen, että hän on rikki eron takia. Hän ei vedä mitään "ei tunnu missään"-show´ta, joka on niin tyypillistä(minun kokemukseni mukaan) miehille ja todella kuvottavaa ja lapsellista. Hän on kiltti ja antelias ja se on minusta ihana piirre. Hän on fiksu ja älykäs ja turvallinen. Toki on ne ikävät piirteet, joita en ole unohtanut, vaikka nyt puhunkin tässä vain hyvistä puolista.

En varmastikaan ole mikään ihannekumppani itsekään, mutta minusta meillä on ollut kaikenkaikkiaan hyvä ja molemmille todella tärkeä suhde, joka kaatui, kun en pystynyt enää kestämään niitä huonoja piirteitä, tapoja ja tapahtumia.. En osaa oikein kuvitella tulevaisuutta ilman A:ta, mutta tällä hetkellä en halua myöskään suunnitella tulevaisuutta A:n kanssa tai haaveilla siitä, mitä se voisi olla(on parhaimmillaan ollut), joten yritän pitää nyt itselleni jonkinlaista mielenhallintakurssia. Se meditointi pitää ottaa päiväohjelmaan mukaan juuri siksi, että se on pelottavaa ja vaikeaa tällä hetkellä.

Nyt olen jo päässyt ahdistuksen yli ja odotan Pariisinmatkaa innoissani. Iloitsin huomatessani, että odotan A:n kanssa hengailua ja yhdessäoloa ainakin yhtä paljon kuin itse Pariisiin menoa. Meille tulee kivaa, tiedän sen. Sehän tässä niin vaikeaa onkin.
-minh-

Olen kuulemma paskan meemin tarpeessa, joten käydään suoraan asiaan:

1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?

En voi tietää, enkä mitenkään voi jaksaa laskea.

2. Miksi aloitit kirjoittamaan omaa blogia nettiin?

Oli niin kova avautumisen tarve.

3.Millä nettisivuilla käyt kun olet netissä?

Jo kolmas loistavasti muotoiltu kysymys! No, ainakin täällä, Blogilistalla, muutamissa listaamattomissa blogeissa, Huuto.netissa, gmailissa, joskus naamakirjassa ja Myspacessa, last.fm:ssa ja muutamilla musiikkisivuilla. Olen hyytynyt keskustelupalstoihin jo ajat sitten.

4. Onko sinulla omaa kotisivua netissä(blogia ei lasketa)?
Ei.

5. Osaatko puhua muita kieliä, kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?

Kysymysten muotoilu senkun paranee. No englantia väännän ihan hyvin, ruotsia olen taas alkanut puhua töissä, samoin vähän saksaa. Hillittömän huonosti puhun ranskaa ja espanjaa, mutta aina sieltä suusta jotain pääsee.

6. Mitkä ohjelmat seuraat tv:stä?

Maanantait oli hyviä vielä viikko sitten: Huippis, Täykkärit, L-koodi eli nollausilta. Wallanderia katson, samoin Tehistä, muuten en oikein osaa keskittyä töllöön.

7. Hissi vai portaat?

Portaat. Hissi on hidas ja ahdistava ja portaissa saa hyötyliikuntaa.

8.Onnen- ja epäonnen numerosi ovat?

Miten niin ovat? Eivät ole!

9. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa

Haasta itte!

Huomasitteko, että yksi kysymys puuttui välistä, joten jouduin numeroimaan nuo uudestaan? En kestä tuollaista epäjärjestystä.

Muita asioita:

Vietin syntymäpäiviäni Sea Horsen lihapullien äärellä tyttöystävieni kanssa ja tapasin A:n vielä drinkillä illalla. Oli kivaa.

Perjantaina menin E:n luokse juomaan punkeroa, mutta kun tulin uloslähdön aika, en kyennytkään enää. Ahdisti niin, etten voinut kuvitellakaan meneväni baariin. Tulin siis kotiin hapankorppujen ja teen ääreen. Olin taas hyvä kaveri.

Lauantaina tietysti kaljalla ja sain kuulla, että ystävättäreni oli hakattu tupakanhakureissulla, molemmat kädet nyrkkiraudalla murskaksi. Vittu jee. Olen vieläkin ihan shokissa. Lisäksi pahoinpitelijä syyttää ystävääni ryöstön yrityksestä. Hänet oli paiskattu buduun kahdeksitoista tunniksi kädet muusina, ilman ruokaa, juomaa tai lääkärintarkastusta. Kukaan ei lähde tekemään juttua poliisin toiminnasta.

Lauantai-iltana tinttasin ystäväni K:n kanssa Koskenkorvaa ja sunnuntaina kärvistelin krapulassa. A. vei minut kävelylle, hakemaan levyjä postista ja drinkille ja hotellin baarissa ilmoitti vievänsä minut ensi viikonlopuksi Pariisiin. Hiukan taisi turskahtaa olutta nenästä kun hän sen ilmoitti. Tiedän, mitä ajattelette. Samaa kuin minä. Ei minua osteta takaisin, edes Pariisinmatkoilla. A. haluaa hyvittää pilaamansa pääsiäisen ja että meille jää edes hyvä muisto toisistamme. Olen jankuttanut nyt kaksi päivää, että me ei palata yhteen, mutta tämä vain vakuuttaa, että haluaa viedä minut silti. Kaikki on varattu ja maksettu. Sweet Jaysus. Kukaan ole ikänä tuommoista minulle tehnyt ja tähän on nyt aika vaikea suhtautua. En halua palata yhteen, enkä koe sitä velvollisuudekseni, vaikka lähtisinkin. Lupasin jo lähteä ja sitten peruin. Nyt harkitsen. Perjantaihin asti aikaa. Yrityksen puutteesta ei kaveria voi ainakaan syyttää.

Viime yönä näin unta, että Cracker oli nainen ja tuli yöllä maalaamaan asuntoni seiniä. Kun heräsin siihen, Cracksu sanoi, että takas nukkumaan, aamulla vasta saa katsoa. Keittiön seinään oli maalattu iso rauhanmerkki.
-minh-

Mitenköhän te nyt meinaatte kestää tätä melkein hysteeriseksi yltyvää päivitystahtiani? Ai hyvin? No, antaa mennä sitte.
Pakko avautua. Tiedän, että olen nyt ehkä hieman asioiden edellä ja tämä saattaa kuullostaa epätoivoiselta ja naurettavalta, mutta sitä vartenhan me täällä Haarakonttorissa hengaillaan, vai mitä?

Minulla on siis ihan kauhea tarve...miten sen nyt sanoisi...ihastua.
Tai no, sanotaan reilusti ääneen vaan: minulla on siis ihan kauhea tarve IHASTUA.
En muista, koska olisin viimeksi ollut ihastunut, jos ei lasketa uusia ystäviä(kun ystävystyn jonkun kanssa, ihastun aina villisti uuteen ystävääni vähäksi aikaa ja yleensä se sitten asettuu sellaiseksi lämpöiseksi raxtamiseksi, joka jatkuu ja syvenee ajan mittaan. Raxtamiseenkin tulee niitä ihastushetkiä aina välillä ja se on mukavaa), vaan ihan siis jotain mieshenkilöitä. A:han olin lievästi alkamassa ihastua, kun tutustuttiin, mutta sitten menin samantein hysteerisesti rakastumaan, kuten tapanani on, enkä saanut kokea hänen kanssaan sitä ihanaa ihastumisvaihetta. Ennen A:ta olin ihastunut P:hen, mutta sekin oli kyllä niin raivokasta, että laskisin jo melkein rakastumiseksi. Onneksi se meni nopeasti ohi. P. oli nimittäin aivan p.

Anteeksi, jos juttuni kuullostavat vähän sekavilta, olen syönyt 400milligrammaisia buranoita(burania?) kuumeeseen ja nyt on maha kipeä ja edelleen kuumetta ja särkyä, sekä tehnyt yhden aivan ihanan huuto.net-löydön josta olen tohkeissani. Siitä olen kyllä ihan hiljaa, koska jos nyt alan hehkuttamaan, niin taatusti häviän huudon. Anywho! Olen tässä kriiseillessäni ja peräti puolitoista viikkoa sinkkupäällikkönä heiluttuani kehittänyt vakavan ihastumisentarpeen. Olen vajonnut siihen tilaan, että suunnittelen, kehen kannattaisi ihastua, kun en keksi ketään kohdetta, tai siis en vain ihastu itsestään kehenkään.
Ehkäpä se kiva rillipää ratikasta, joka kerran herätti minut oikealla pysäkillä kun olin vähän väsynyt työpäivän jälkeen ja simahdin sen olkapäätä vasten. Rillipää lukee kyllä scifiä ja saattaa siis olla joku larppaaja tai vastaava kammotus. Ei se näytä siltä, mutta ainahan se on mahdollista...
Voisin yrittää ihastua johonkin jooga- tai uimaripoikaan, jos tästä nyt enää ikinä pääsee mitään harrastamaan. Mutta se olisi ihan kammottavaa, keskittyminen häiriintyisi, enkä voisi enää mennä uimahalliin mitenkän rennonletkeästi uimaan, vaan joutuisin päivystämään ihastukseni kohdetta, joka näkisi minut vain tukka liiskana ja naama punaisena. Juu ei.
 Sitten on sellainen  terveennäköinen pitkänhuiskea saksalainen(käsittääkseni) asiakkaana töissä, mutta sillä on joku Claudia Schiffer kainalossa, enkä näe mitään syytä, miksi se irrottaisi silmiään hetkeksikään siitä naisesta kiinnittääkseen ne minuun. No höh, ei tämän nyt näin pitänyt mennä. Tarkoitan siis, että minähän olen aiva hyvä, enkä vertaile itseäni alemmuudentuntoisesti mihinkään vaaleaan amatsoniin, vaan terveennäköinen pitkänhuiskea saksalainen mies joka kaulailee Claudia Schifferin näköisen naisen kanssa on todennäköisesti  hyvin rakastunut tähän eikä vilkuile kirjakaupantätejä samalla, kun kantaa tämän kauppakasseja ja odottaa kärsivällisesti vieressä tämän kirjojen valintaa(sillä naisella on muuten tosi huono maku, osti ensin Torey Haydenia ja seuraavana päivänä jotain tyyliin "Terve ja iloinen shetlanninponi"-kirjoja).
 
Unohdetaan nyt nämä kandidaatit, enhän minä voi päättää, kehen ihastun, jos ihastun ollenkaan.
(mutta kun mää haluan!)

Mitä sitten tehdään, kun ollaan ihastuneita? Minä en ihan rehellisesti edes muista. Ollaan vaan ihan, että diu diu morjens, vai? Jotenkin sitä pitää sitten kai säteillä ja olla hehkeä samalla kun hötkyilee jonkun äijän perässä. Nämä on kyllä niin käsittämättömiä asioita ja minä olen nyt täysin vakavissani. En minä mitään suhdetta halua, enkä edes seksiä. Haluan jotain fiilinkiä ja että joku huomaa minut. Fiilinkihän on muuten ihan loistava, jos tätä perkeleen pusutautia ei lasketa, mutta kaipaan jotain uutta fiilinkiä. Ystäväni E joka oli meillä yökylässä sunnuntaina, kehotti bailaamaan ja flirttailemaan ja ryhdyin oikein miettimään sitä tänään, kun sekoittelin bolognesekastiketta verkkareissani.

Nythän on niin, että minä en osaa flirttailla. Enkä ole koskaan osannutkaan. Kun katson toisten ihmisten flirttailua keskenään, se näyttää ahdistavalta. Olen kai jotenkin estynyt ja omaan joitakin control issueita,
mutta näin se vaan on. Ja on aina ollutkin. En pidä flirttailusta, ainakaan sellaisena kuin sitä olen joutunut näkemään ympärilläni. Ja senverran voin kertoa, että kymmenen vuoden baarityössä näkee paljon flirttailua. Minusta miehet, jotka tulevat flirttailemaan, ovat näätiä tai säälittäviä ja flirttailevat naiset ovat noloja tai pelottavia. Yleensä ainakin. Kai sitä jotkut osaa tyylikkäästikin harrastaa, mutta siitä minä en tiedä mitään. Nyt, kun olen tavannut ystäviäni paljon ja ollut kaupungilla ja ihan jopa baarissa, peräti perjantai-iltana ja tappiin asti vieläpä, olen taas nähnyt kaikenlaista. Yksi asia, johon kiinnitin huomiota Beefissä perjantaina, oli se, miten ihmiset tyrkyttivät itseään toisilleen; miehet/ pojat(oli mitä oli, minulle se sakki oli kuin ulkoavaruudesta) patsastelivat viileän oloisina kissamagneetteina ja antoivat kauniiden nuorten naisten tulla itsensä tykö ja hinkata lantioitaan itseään vasten. Se oli todella vistoa. Siis oikeesti! Tiedän kyllä, miltä tämä nyt kuullostaa, mutta minä olen ollut viisi vuotta pois tuolta radalta, en ole katsellut ketään, en ole nähnyt mitään, enkä ole ollut kiinnostunutkaan näkemään ketään enkä mitään. Olen ollut ihan hysteerisen sitoutunut A:han, niin etten ole edes katsellut muita miehiä. Kyllä kai sitä olisi voinut joskus edes vilkaista, että minkälaista miehentynkää tuolla pyörii, mutta kun ei. Sehän tietenkin on johtanut suoraan siihen, ettei kukaan ole tullut jallittamaankaan minua näiden vuosien aikana. Olen ollut niin poissa pelistä, että olen muuttunut näkymättömäksi ja sokeaksi. Tämä ei sitten ole mitään marttyyri-uusneitsyt-valitusta, vaan observointia. Tuolla ulkomaailmassa on menossa ihmissuhdemarkkinat, eikä minulla ole markkina-arvoa, hih! Istuimme Beefissä M:n kanssa pöydässä, johon Sauli Niinistön näköinen mies kantoi shamppanjaa, M:lle tietenkin. Niinistö-klooni jallitti M:aa ihan hulluna ja kun M sanoi hänelle, että jos haluaa tutustua ja jutella, täytyy keskustella myös ystävän (minun) kanssa ja kohtelias ja kiinnostunut, mitä ystävällä on sanottavaa. Yritin keskustella äijän kanssa, mutta sehän oli ihan täysi moukka joka ahdisteli M:aa ja rehenteli typerästi. Ulkona minä taisin ihan vähän potkaista sitä polvitaipeisiin...mutta vain siksi, että se ei pitänyt näppejään erossa M:sta, joka oli ihan paineessa väistellessään lähentelyjä. Niinistö Kakkonen oli sitä mieltä, että minä olin joku telaketjuhirviö joka pilasi hänen saumansa.

Että tällaistako tämä nyt sitten on?
Haluan siis ihastua, mutta en halua tuonne markkinoille. Haluan tutustua uusiin ihmisiin, mutta joko käyttäytymiskoodit ovat muuttuneet tai minulta on sulanut päästä joku osa, jonka avulla pärjätään sosiaalisissa tilanteissa. Omasta mielestäni minulla on ihan hyvät sosiaaliset taidot ja tutustun helposti ihmisiin, kunhan vapaudun ujoudestani ja sosiaalisesta fobiastani. En voi enää piiloutua huumeiden taakse ja vaikka juonkin, en uskalla/halua vetää edes kunnon kännejä. Voidaanko sopia, että tapaan hienoja uusia ihmisiä ja solmin ystävyyssuhteita samalla, kun pidän hauskaa ja olen ystävien kanssa, mutta en oikeastaan poistu kotoa enkä ystävieni seurasta? Että jos mitenkään passaa, niin se sosiaalinen elämä voisi olla vaikka täällä omassa huoneessani pyjamahousut jalassa.
Näin epävarmaksi tunnen itseni. Totta puhuen olen välillä kauhuissani ja myöskin niin mukavuudenhaluinen, että en haluaisi opetella uudestaan mitään kanssakäymisasioita. Ihan sekavaa. Luulenpa, että käyn vähän väijyskelemässä Kukkiksen blogissa ja katson, miten se homma lähtee toimimaan.

-minh-

-minh-

Eihän tästä tule vittu yhtään mitään. Ihana viikonloppu frendien kanssa( haluan lähettää tässä ihan terveiset Töykeälle Läskille, että kerran kun vielä käyt ystäväni kimppuun, niin katson, ettet kävele enää ikinä) ja A:takin tapasin ja oli mukavaa. Tänään sitten lähdettiin töiden jälkeen kävelylle(=pussikaljaa Töölönlahdella) ja vänkytykseksihän se meni. En halua katkaista välejä, mutta paskaako se kenellekään kuuluu, varsinkaan A:lle, jos haluan nähdä kavereitani ja käydä välillä jossain. Iltapäiväkävely päättyi siis siihen, että minä karjuin (yksi kultainen noutaja säikähti ja jähmettyi paikalleen, anteeksi) ja A vänkytti ja pyyteli anteeksi vuoronperään. Hermo menee! Jos hän on kerran päättänyt, että yrittää saada minut takaisin kaikin mahdollisin keinoin, niin tuo saatanan vänkytys on kyllä ihan helvetin huono idea. Ei toimi. Tässäpä keskustelunpätkä:

A: Kiva istua sun kanssa tässä. Mulla on tosi hyvä fiilis ja haluan asiani kuntoon. Mitä sä meinaat alkaa tekemään?

minä: En tiedä. Olla Lapsen kanssa, käydä töissä, uida, nähdä kavereita ja lähteä Saksassa käymään kesällä.

A: Sä varmaan jäät sitte sinne Saksaan...

minä: Mitä sä ny selität? Miten mä ny sinne jäisin?

A: Tuntuu vaan siltä.

minä: Pidä kuule noi tuntees ihan omana tietonas.

A: Sä haluut sitte nähdä kavereita ja bailata, vai?

minä: No niin, mitäs pahaa siinä nyt sitten on? Jos mä vähän haluan bailata--

A: Nii just! Heti kun menojalka alkaa vipattaa ni heivataan poikaystävä!

minä: Voi saatana! Vittu!

A: Anteeks. Emmä haluu vänkyttää.

minä: No etpä VISSIIN! Jospa mä lähden tosta noin ihan himatzuikkeliin vaan.

A: Sä et sitte voi keskustella mistään. Mä haluun selvittää nää asiat ja saada sut takasin.

minä: Just. Morjens.

Tiedän, että en osaa itsekään hoitaa tätä juttua ihan kaikein kypsimmällä tavalla, mutta pitääkö minun kuunnella tuollaista? Siis onko ihan pakko?

Ja niin edelleen. Ihan aunuksesta.

Eipä tässä muuta. Pusutauti on edelleen päällä ja minulla on tosi seksikäs viskibasso, joka välillä häipyy kuulumattomiin. Tukka näyttää Liverpoolin Lampaalta. I am The Fifth Beatle.
-minh-

Oloni on todella epämääräinen. Kuumetta reilusti, varmaan jossain 38 asteessa mennään ja buranat lopussa. Kuukku on turvonnut ja kipeä ja kuullostan tunkkaiselta tynnyritytöltä kun puhun. Aamulla lääkäriin ja labraan, joku tässä kuukussa nyt on.

Olen tehnyt hirvittävän vaikean päätöksen koskien läheisintä ihmissuhdettani ja omaa elämääni. Tänään olen pitkästä aikaa itkenyt oikeasti, en liikutuksesta tai pemssin takia vaan oikeasta surusta ja epätietoisuudestakin. Päätös oli pakko tehdä ja minun on aloitettava uusi elämä. Näin en voi jatkaa enää hetkeäkään.
Poden myös kovaa syyllisyyttä, mutta se on leimallista kaikille suhteilleni riippumatta siitä, onko minulla oikeasti aihetta potea sitä, ainakaan siinä mittakaavassa missä minä syyllisyydessä kärvistelen.

Jännittävää on, että tämänkin päätöksen(ei ole vaikea arvata minkä) tein suihkussa lojuessani. Tai kuuma suihku kirkasti mieleni ja tajusin, että en voi venyttää tätä enää.
Tuntuu huteralta, mutta tavallaan myös jännittää ihan hyvälläkin tavalla.

Tällä viikolla menen kampaajalle ja tämä roikko-jouhikasa lähtee. Haluan näyttää siltä, että ihmiset katsoisivat minua ja ajattelisivat: "Vitsi, tuossapa on fiksun ja mielenkiintoisen näköinen ihminen, haluan mennä juttelemaan". Tai sitten haluan vain olla vähän muodikkaampi...olen katsonut kriittisesti tätä kulahtanut villatakki-sotkuinen nuttura- ryppy silmien välissä-lookiani. Näytän väsyneeltä maantiedon opettajalta(no offence, maantiedonopettajat!) tai naiselta joka on menossa nunnaluostariin(no offence, nunnaluostariinmenijät!) loppuelämäkseen homehtumaan. Ja se ei todellakaan kuulu suunnitelmiini.

Saattaa olla, että jätän bloggaamisen tosi vähälle lähiaikoina tai sitten blogaan hysteerisesti neljä kertaa päivässä. Ensin haluan kuitenkin itseni terveeksi ja uudella innolla töihin. Saan kohta polkupyörän ja voin aloittaa uuden elämäni lähemmäs neljä- kuin kolmekymppisenä pyöräilemällä töihin joka päivä ja näkemällä kevään tulon kunnolla. Odotan sitä, vaikkakin vähän peloissani.
-minh-

Piilomajassa on paljasteltu kylpyhuoneen kapin sisältöä. Nyt täälläkin. Kävin räpsäisemässä epätarkan kuvan kylppärissä ja näin saatte tietää taas hieman lisää villistä elämästäni.
Minulla on muuten saammumaton mielenkiinto toisten ihmisten kylppärinkaappeja kohtaan. Kylässä ollessani yleensä avaan kaapin ja katselen nopeasti, mitä ihmisillä on esillä. Kylpyhuoneen kaappi on ikäänkuin esittelytila, jossa pidetään vain sellaisia tuotteita ja tavaroita, jotka muutkin saavat nähdä, ei mitään yksityistä. Ne tietysti piilotetaan huolellisesti. Tai en minä tiedä, onko ihmisillä piiloteltavia kylpyhuonetavaroita, pakkohan niitä on olla. Tämä on siis minun teoriani. Kaikkihan availevat toisten kylppärinkaappeja, vai mitä? Hä?

Kuten kuvasta näkyy, minä olen talon päällikkö. Lapsen tavaroihin kuuluu Clearasil ja oikealla keskihyllyllä olevat kolme miesten deodoranttia. Itse olen tehnyt aiemmin tällä viikolla deodorantti-inventaarion. Roskiin meni kolme tyhjää Doven aromaterapeuttista dödöä ja kaksi melkein täyttä Nivean roll-onia. Pitäisi jo tähän ikään mennessä tietää, että Nivean dödö ei sovi minulle. Vaikka minulla ei ole edes haiseva hiki, niin Nivean kanssa kyllä haisee. Teen parhaillani kokeilukierrosta uutta vakkaridödöä varten ja testikappale numero 3 on Rexonan aloe vera alavasemmalla. Testikappaleet 1 ja 2 olivat Herbina (aivan ihana) ja Doven hajustamaton(ihan paska ja tahraa paidat niin, ettei edes pesussa lähde).
No siis, ylhäällä vasemmalla Miracles-lasipullossa on Nivean kasvovettä. Jos minulla olisi rahaa, kasvovesi olisi Cliniquen Clarifying Lotion 2. Se on maailman paras kasvovesi. Miracles-pullon vieressä on kaksikymppiä maksava puhdistusemulsio. Kyljessä lukee Lysi ja se on kuulemma "ammattilaissarja". Otin sen silloin kauneushoitolassa lahjakorttini lopuilla. Ihan tavallinen puhdistusaine se minusta kyllä on. Hinta vaan menee käsittämättömän puolelle ja pullo on ylellisen oloinen.

Taustalla kynsilakkoja, etummaisina Tobago ja Bora Bora. En käytä nykyisin kynsilakkaa kuin varpaankynsissä, töissä kädet menvät ihan piloille ja kynsilakasta jää ikäviä raitoja kirjojen kansiin kuormapäivinä. Sitten tuleekin rasvarivistö, Apobasea, Aqualania ja muita perusrasvoja rivistö. Minulla on niitä avaamattominakin kauheat kasat. En oikein tiedä miksi. No, eipähän tarvitse ostaa rasvaa pariin vuoteen. Iltaisin kun puhdistan naamani(kyllä, olen ottanut tavaksi pestä aina meikit pois,  ennen en jaksanut. Aikamoinen ryhtiliike), otan vain rivistöstä tuubin, joka sopii parhaiten ihoni senhetkiseen kuivuustilaan. Äärimmäisenä hätärasvana käytän Bellavitan rasvaisinta mönjää, silloin kun naamataulu tipahtelee jo lavuaariin.

Ylähyllyn keskellä on parfyymit, Hugo Bossin Deep Red, joka tuli punaisessa peltirasiassa joskus, rasia on ihan alhaalla vasemmalla, hopeanvärisen Bossin Dark Blue(A:n)-rasian päällä. Peltirasioissa on pinnejä, hiuslenksuja, huulirasvoja yms.  Deep Red on lempihajuveteni, pidän nyt taukoa Aromatic Elixiristä ja etsiskelen samalla jotain uutta. En vain keksi mitään, kaupoissa spreijailusta saan migreenin ja kaikki haisevat epäilyttäville nykyään. Omituisen muhkurainen pullo on L´Air du Temps-parfyymia(joululahja, en ole juuri käyttänyt) ja sen vieressä Echt Kölnische Wasser, jota käytän harvoin, mutta silloin kun käytän, pitää olla nostalginen olo. Sen tuoksu liittyy johonkin epämääräisen mukavaan lapsuudessani.
Ylähyllyllä on vielä vadelmakuorintavoidetta ja kaikenlaisia meikkejä, suteja ja pinsettejä lasissa.

Keskihyllyllä vasemmalla on neljä(!) poskipunaa, joista yhtä voi käyttää. Takana pieni korijuttu, jossa on hajuvesinäytteitä ja pinnejä(piti ihan käydä kurkistamassa) ja sen vieressä silmänympärysvoide, jonka olen hylännyt, kun en osaa sitä käyttää. Silmäpussit senkun paisui, vaikka laitoin ohjeen mukaan nuppineulanpään verran sitä töhnää. Oh well...
Näette takana myös Diorin meikkivoiteen, joka on liian tummaa tähän aikaan vuodesta, mutta aivan ihanaa kesällä. Vieressä muitakin meikkivoiteita, kaikki tietysti vääränvärisiä tai pahan tuntuisia. Ruskehtava lodju on hennaa, enkä tiedä miksi se on kaapissani. En ole hennannut hiuksiani sitten vuoden 1996, eikä se voi olla kulkeutunut kahdentoista vuoden takaa kaappiini. Vai voiko..?

Alahyllyllä vasemmalla on pumpulipuikkoja, hammaslankaa, silmämeikinpoistolappuja, Cliniquen saippua(ihana tuoksu, vähän sellainen kuin Aromatic Elixir-paryymissa, nostalginen ja saippuainen), Dermosil-kosteusvoide ja Dermoshopin aloe vera-geeli(auringonoton jälkeen esim.) ja saman sarjan vaaleanpunainen naamio tai joku naamanhoitojuttu. En oikeastaan tiedä mikä se on, mutta se on ihana. A:n äiti roudaa minulle Dermosil-tuotteita ja ne ovat todella hyviä ja sopivat minulle, ainakin tähän mennessä. Oikealla on paketti sheivausvälineitä ja fantastinen käsien ja jalkojen kuorimisaine, jotain Kuolleenmeren mineraalisuolaa. Löysin kerran avaamattoman purkin sellaista ja käytin sen loppuun, sitten ostin lisää. Sitä voi muuten käyttää naamaankin ihan varovasti. Minulla ainakin iho kuivuu ja hilseilee talvella ja joskus täytyy vähän kuoria leukaa ja nenänpieliä.
Valkoinen möhkäle on Lush-sarjan Snowcake-saippua, jota en ole vielä käyttänyt. Sen on joku tuonut Irlannista. Ai niin, eikös meillä ole Suomessakin jo joku Lush-kauppa? Jos on, niin sinne!

Että näin. Olipa mielenkiintoista. Kylppärin kaapin päällä on vielä röykkiö tavaraa ja pesukoneen päällä vanha VR:n ensiapulaatikko, joka pursuaa tuotteitani ja meikkipussejani. Suikukamat ovat korissa ja patterin päällä suihkun edessä, eikä mikään mahdu mihinkään. En ole vieläkään saanut hankittua kylpyhuoneeseen hyllyjä, se voisi auttaa asiaa. Sen ison puulaatikon joutuu nimittäin siirtämään lattialle pesukoneen käytön ajaksi, koska kone linkoaa melko raivokkaasti nykyisin. Veikkaanpa muuten, että pesukoneen hankinta on edessä viimeistään kesällä. Nykyinen pitää kummallista ääntä ja kaiken sen pomppimisen ja metelöinnin jälkeen vaatteet ovat kuitenkin märkiä, kun otan ne koneesta. Siis valuttavat vettä lattialle. Aika märkiä.
En tiedä mitä teen jos/kun tuo hajoaa. En ole kauhean hyvä pesutupien kanssa, mutta voisihan sitä tietysti opetella. Tavallaan olisi ihanaa jos pääsisi pesukoneesta kokonaan eroon eikä tarvitsisi miettiä sitä kauheaa rahamäärää joka pitää jostain äkkiä haalia kun pesukone yhtäkkiä levähtää. Silloin tekisin kylpyhuoneesta itselleni ihanan kylpylän, jossa olisi amme ja joku mukava tuoli niin, että kun olisin kylvyssä, joku voisi istua vieressä ja viihdyttää minua. Tai ehkäpä hankkisin kylppäriin jonkun soittimen ja kuuntelisin musiikkia kylvyssä.
Ainahan sitä saa haaveilla. Pesukoneen olen ostanut v.2001, kai sen vielä pitäisi kestää?!

Nyt kun luen tätä postausta, huomaan viljelleeni ihana-sanaa melko vapautuneesti. Mikähän tässä nyt niin ihanaa on.
-minh-