07.05.2008 - 23:30
Olen pari viikkoa miettinyt mitä tämän blogin kanssa pitäisi tehdä. Ensinnäkin elämäni on niin äärimmäisen pientä ja tapahtumaköyhää, etten yksinkertaisesti jaksa keksiä kirjoittamista jokapäiväisistä asioista ja kirjoittaa päiväkirjaa, joka jo ajatuksena tappaa minut itsenikin(saati sitten teidät lukijat!!) tylsyyteen. Toiseksi tulee sitten se, että niin moni minut henkilökohtaisesti tunteva ihminen lukee tätä, että joudun vastailemaan ihmeellisiin kysymyksiin nykyään; mm. "miksei me nähdä enää nykyään? Sä oot siis vaan sen ja sen kanssa, ainakin blogin perusteella, mua et ole maininnut kertaakaan?!" Ihan oikeasti, en mainitse kaikkia elämässäni olevia ihmisiä täällä, en kerro kaikesta, enkä myöskään kirjoita tietyistä ihmisistä sanaakaan, koska olen niin päättänyt tai luvannut joskus. Tämä on vähän niinkuin riistäytynyt käsistä, en ole enää blogini päällikkö ja minua kuumotetaan ihmeellisistä asioista. Myös siksi kirjoitusten aiheet ovat vaihtuneet.

En haluaisi lopettaa, mutta en myöskään nähdä kauheasti vaivaa tämän takia ja joutua miettimään jokaista sanaa ja vastailla sitten sähköposteihin ja tekstiviesteihin ja keskustella  jostain vitun blogista ihmisten kanssa. Yhä useammin huomaan bloggaavani bloggaamisesta ja näistä samoista paineista. En yhtään tiedä, mitä pitäisi tehdä, joten olen niin kauan hiljaa, kuin siltä tuntuu. Sitten toivottavasti joskus(pian) Haarakonttori putoaa listalla ja ihmiset poistelevat kirjanmerkeistään ja unohtavat koko jutun ja voin taas blogata ilman paineita.

En kuitenkaan saa aloitettua uutta blogia, en varmasti osaa lopettaa tätä kertaheitolla, enkä jaksa mennä salasanan taakse, joten roikotan Haarakonttoria tällaisena puolivillaisena paskana siihen asti, kun saan jotain tehtyä.

Kuulumisia: Olemme erittäin läheisiä A:n kanssa, eron jälkeen oli kaikenlaista paskaa välillämme ja tällä hetkellä hengaamme yhdessä suht tiiviisti, mutta emme keskustele suhteestamme. Minä en nyt jaksa stressata seurustelustatuksesta vaan haluan olla vaan niinkuin parhaalta tuntuu molemmista.

A. opettaa minulle pokeria. Hieno peli.

Laps menee kesällä töihin muutamaksi viikoksi.

Mahdun kaikkiin farkkuihin, jotka olen hankkinut 30v täytettyäni.

Olen tavannut Annareetanperkeleen livenä. Hänellä on harvinaisen kauniit hiukset. Muuta en paljasta.

Olen grillannut ystävien kanssa ja pitänyt hauskaa viikonloppuisin.

Pyydän täälläkin anteeksi radiohiljaisuutta, olen ollut vailla puheaikaa ja kun sain ostettua sitä, puhelin hajosi. Nyt se on semi-käyttökunnossa enkä aio ostaa uutta. Kiitos ystäville tekstiviesteistä yms, en välttämättä pysty vastaamaan jos puhelin niin päättää.

Mitään erinomaista, mielenkiintoista, mahtavaa, surkeaa tai yleensäkään mainitsemisen arvoista ei tunnu elämässäni tapahtuvan, kunhan vain olen ja katson ja yritän mennä eteenpäin. Kesälomaa odotellessa.
-minh-
Tiina www
08.05.2008 - 00:58
Blogatahan voi just niin usein tai harvoin kuin itseä huvittaa. Minä en ole ikinä tylsistynyt täällä blogissa, se vaan tiedoksesi, joten toivottavasti et lopeta kokonaan.
Perseestä sellainen kuumottaminen, tosin.
Lupiini www
08.05.2008 - 12:45
Tajuun tosi hyvin, lienee aika yleistä pitkään bloganneilla tuo tasapainottelu sen suhteen, mitä kertoo ja kenestä ja miten. Plus vielä ihmisten yleisinhimillinen tapa kuvitella kaikki yleiset pohdiskelut ja huomiot itseensä kohdistetuiksi kieroiksi piilopiikeiksi.
Oon itse päätynyt poistamaan muutaman kirjoitukseni loukkaamisen pelossa, mikä on tavallaan harmi, etenkin kun motiivini ei taatusti ole pahoittaa kenenkään mieltä vaan kirjoittamalla purkaa askarruttavia asioita, mutta minkäs teet...
Kata
08.05.2008 - 12:57
Eihän Huarakonttoori mihinkään häviä, saahan se olla vaikka sapatilla. Kesällä nyt on yleensä muutenkin parempaa tekemistä kuin roikkua vaan blogia kirjoittamassa.

Tällä blogilla on myös kauhea määrä hirveän ahdasmielisiä lukijoita, unohtamatta tietenkään sitä suurinta ihanaa lukijakuntaa, mutta kommentit ovat muuttuneet täällä niin järkyttäviksi, että ei ihme jos bloggaaminen ei viehetä.

Kolikkopurkkeja ja kaikkea kivaa toivoo Kata

P.S. Ihan epistä! Mäkin haluan tavata Annareetan. (Soitan sulle tietty illalla ja kysyn hänestä kaiken. Mut hei ei kerrota tätä Annareetalle)
annareetanprkl www
08.05.2008 - 18:40
yritin kerran pokeria, mutta se oli ihan paskaa. tai siis se oli tietenkin siksi ihan paskaa, kun en tajunnut.
mä haluan kanssa mahtua kaikkiin mun farkkuihin, kun täytän 30. olkoon se seuraava tavoitteeni. on hyvä pitää tavoitteilla vähän väliä. onhan tässä vielä pari vuotta.

tukka on äääh niin huonosti ja kuuma, mutta voihan sen nyt myöntää, että onhan se ihan kiva silti. säkin oot. ja lisäks supernätti "kyrväkäs" nainen.

ehkä me voitais mennä saksaan. (älä kerro katalle. mennään vaik yllärinä.)
funka
08.05.2008 - 23:03
Pokeria! Älä nyt ainakaan nettipokeria ala pelaamaan.
halipus!
T: Jäkättävä Varhaistäti
CRACKER
09.05.2008 - 10:24
Hitsi mä luulin jo jossain vaiheessa että mulla on hyvätkin kortit, mutta eihän kolmen ässän ja kahden kurkon täyskäsi pärjää neljälle muijalle. Noh, kerran vielä potti nokkiin, jos ne vaikka säikähtäis. Sen jälkeen alkaa paukut olla vähissä. Jos muijat vielä nokittaa, on mun pakko seuraavalla kierroksella joko luopua tai vetää neljäs ässä hihasta ja tulla katsomaan. Onnex neljä ässää sentään voittaa viiskin muijaa :)
-w- www
09.05.2008 - 16:59
Haa, minäkin taidan mahtua samoihin dongareihin kuin 3kymppisenä. Tosin siitä on jo niiiiiin paljon aikaa, että ne dongarit on koit syöneet, eli todistustaakka on minimaalinen. Muistelen vain olleeni ihan pirun tanakassa kuosissa just niihin aikoihin. Tosin siitä on, kuten sanottu, jo niin pitkä aika, ettei voi olla varma siitäkään.

Toivon että päädyt jatkaman blogia, vaikka sitten harvemmalla päivitystahdilla. Voin kuvitella, että tilanteessa jossa tutut tietävät blogista, joutuu joskus selittelemään sitä mitä ei halua selitellä. Siksipä esmes meikeläinen ei blogistaan paljoa huutele. Vain harvat ja valitut - noin 1 henkilö - tietää edes sen osoitetta.

Pokeria on tullut pelattua joskus, mutta yllättäen siitäkin on pitkä aika. Piru vieköön, taidan olla joko helvetin pitkä tai vanha, kun kaikesta on jo niiiiiin pitkä aika. Pahimmassa tapauksessa olen sekä että.

Että joo, tulihan taas paljon sanoja mutta vähän asiaa.
Mr. GD
09.05.2008 - 18:04
Slurpsis! (se pakollinen nuolaisu)

Ekaksi jauhot suuhun: Levisteni (ja kalsarit samassa suhteessa) koko W30, L34. Ollut samaa kokoa niin kauan kuin muistan. Enkä mieti mitä syön. Pääasia on, että se on hyvää.

Parisen viikkoa mäkin oon pohtinut tuota blogisi mielekkyysjuttua. Jos kaikki kirjoittaisivat positiivissävyisiä juttuja, olis tilanne toinen. Kritiikki OK - mutta kohtuus kaikessa. Mitä vitun iloa on kirjoitella sellaisia juttuja, jotka on verrattavissa maassa makaavan päähän potkimiseen? Ei sen lukeminen ainakaan luo positiivista fiilistä.

Tietty aiheet ovat pääasiassa abstrakteja. Rajat viivoja vedessä. Olis niin paljon helpompi pysytellä vaikkapa kalasääksien levinneisyystiedoissa (mulla on luonnontieteilijän pää - ei humanistin).

No - jatko ei oo mun päätettävissä. Mä vaan oleilen taustalla kengät jalassa ja polttelen perjantaisavut sisällä. Viihtyisää.

Iso HALI!


cracker
09.05.2008 - 21:56
Mr. GD.:n kommentti oli mainio ja ratkaisi samalla yhden ongelman. Mä nimittäin mietin ankarasti, mihin vittuun mä sen toisen kurkon dumppaan, jos mä joudun vetämään hihaässän esiin. Heh! Mä laitan tietenkin sen selkään satelliittilähettimen ja päästän sen lentoon. Sit on kiva seuraa, lehahtaax se suoraa päätä Annareetaan blogiin (*pus) vai käväiseex se ensin Utsjoella ja Kapkaupungissa kuten Harri sääksi ennätyslennollaan.

Yx rengastustoimiston pomo muuten kirjoitti aikanaan:
"Pyrin selvittämään väestötutkijan tapaan syntyvyyttä, kuolevuutta, muuttoliikkeitä, kannan kehitystä jne. pöllöpopulaatioissani. Vältän television saippuaoopperoita, mutta seuraan häpeämättömästi pöllöjeni yksityiselämää ja haluan ehdottomasti saada selville ”kuka on kulloinkin kenenkin kaa” ja ketkä ovat ekologisessa oopperassani ”menestyjiä” ja ketkä ”luusereita”. Perinteisiä arvoja kunnioittaville kerrottakoon, että viirupöllöllä ”avioeron” todennäköisyys on alle 5%, lehtopöllöllä n. 17%) ja että vain neljä kertaa viirupöllökoiras on jäänyt kiinni moniavioisuudesta."

Minhille lämpimiä terkkuja ja lisäxi pikku vinkki: Jos puolivillainen ei tunnu hyvältä ja höyhenet aivastuttaa, vaihda ihmeessä undulaatit lampaisiin tai silkkiperhosen toukkiin. Sit oli vieläki yx juttu, mutku en millään muista mikä. Ai niin joo, se oli se ikivanha. Jostain syystä se on askarruttanu muá tavallista enemmän parina viime viikkona. Eli jos mä rupeisin vai niinku paparazzix, niin miltä laiturilta mä niinku saisin vuoden 2008 parhaan bikinikuvan vaik niinku susta ja vaik niinku kotkansulkia päähineessä niinku jollain inkkaripäälliköllä?
satujatar www
11.05.2008 - 02:28
Jos nyt sen minun naamakutsuni hyväksyisit, niin voisin kutsua sinut sosiaalisesti sietämättömiin joukkotapahtumiin mukaan.

Eipä tässä muuta tällä kertaa, nautiskelen drinksuja peli-illasta saapuneena, enkä unta saa. Piru tätä unen vähyyttä, kun oikein sylettää.
Cracker
12.05.2008 - 00:15
Nysse tuli ja helluntai meni. Minä en lähdekään Minhin kanssa maailmanympärimatkalle vaan minä lähden Tampereelle!
Lumi www
12.05.2008 - 13:37
Mä en mahdu enää vanhoihin farkkuihini kohta, ihan epistä, mä en ala! Olen nähnyt susta kaksi kuumottavaa unta tässä sen lähetetyn viestin jälkeen, mutta onneksi sain selityksen miksei mitään kuulunut takaisin, huh. Ehkä ne unetkin nyt sitten loppuvat. Olen pian tulossa viikoksi sinne, toiv. onnistutaan näkemään.
Anonyymi
12.05.2008 - 15:29
Miten sulla nykyään menee päiheiden kanssa? Ilmeisesti alkoholia vielä juot (eikä siinä mitään pahaa), mutta onko kaikki muut jo siis jääneet historiaan?
Mr. GD
12.05.2008 - 20:00
Luetteloinnin helpottamiseksi Valtakunnansyyttäjävirasto on Kansanterveyslaitoksen Huumelaboratorion avustamana (dopingasiatuntija Timo ”Pirtu” Seppälän 2002 allekirjoittamana) laatinut rangastavuusasteikon pohjaksi kolmilovisen luokituksen 2006:

"Ankara ryhmä
Opioidilääkeaineet:
Alfentaniili
Dekstropropoksifeeni
Fentanyyli
Hydromorfoni
Metadoni
Morfiini
Oksikodoni (oksikoni)
Petidiini
Remifentaniili
Sufentaniili

Merkittävä yliannostuksen riski, joka korostuu
suonensisäisen käytön yhteydessä tai samanaikaisesti
muiden keskushermostoa lamaavien aineiden kanssa
käytettynä. Lisäksi dekstropropoksifeenillä on myrkyllisiä
vaikutuksia sydämeen. Mahdollisuus riippuvuuden
kehittymiselle ilmeinen. Toistuvan käytön äkillinen
lopettaminen saattaa aiheuttaa voimakkaita
vieroitusoireita.
Varsinaisten huumausaineiden luokittelussa ankaraan
ryhmään sijoitetun heroiinin vaikutus perustuu lähinnä
sen muuntumisessa elimistössä morfiiniksi.

Keskimmäinen ryhmä
Buprenorfiini
Etyylimorfiini
Kodeiini

Yliannostuksen riski, joka korostuu suonensisäisen
käytön yhteydessä tai samanaikaisesti muiden
keskushermostoa lamaavien aineiden kanssa käytettynä.
Mahdollisuus riippuvuuden kehittymiselle ilmeinen.
Toistuvan käytön äkillinen lopettaminen saattaa aiheuttaa
selkeät vieroitusoireet.

Opioidilääkeaineet:
Folkodiini
Jätetty luokittelematta, sillä folkodiinin keskushermostoa
lamaava vaikutus lievä ja yliannostukset poikkeuksellisia.
Sen väärinkäyttö on harvinaista, eikä toistuvan käytön
äkillinen lopettaminen pääsääntöisesti aiheuta
vieroitusoireita.

Pentobarbitaali

Merkittävä yliannostuksen riski, joka korostuu
suonensisäisen käytön yhteydessä tai samanaikaisesti
muiden keskushermostoa lamaavien aineiden kanssa
käytettynä. Riippuvuuden kehittyminen mahdollista.
Toistuvan käytön äkillinen lopettaminen saattaa aiheuttaa
selkeät vieroitusoireet.

Lievä ryhmä
Bentsodiatsepiinit:
Alpratsolaami
Diatsepaami
Klobatsaami
Klonatsepaami
Klooridiatsepoksidi
Loratsepaami
Midatsolaami
Nitratsepaami
Oksatsepaami
Tematsepaami
Triatsolaami

Yliannostuksen riski olemassa, joskin yksistään
käytettynä kuolemantapaukset hyvin poikkeuksellisia.
Riski korostuu lähinnä samanaikaisesti muiden
keskushermostoa lamaavien aineiden kanssa käytettynä.
Riippuvuuden kehittyminen mahdollista. Toistuvan
käytön äkillinen lopettaminen saattaa aiheuttaa
vieroitusoireita, jotka eivät kuitenkaan yleensä aiheuta
hengenvaaraa.

Lievä ryhmä
Muut lääkeaineet:
Meprobamaatti
Yliannostuksen riski olemassa, joskin yksistään
käytettynä kuolemantapaukset harvinaisempia. Riski
korostuu samanaikaisesti muiden keskushermostoa
lamaavien aineiden kanssa käytettynä. Riippuvuuden
kehittyminen mahdollista. Toistuvan käytön äkillinen
lopettaminen saattaa aiheuttaa vieroitusoireita, jotka eivät
kuitenkaan yleensä aiheuta hengenvaaraa.


Tsolpideemi Lievä ryhmä
Yliannostuksen riski olemassa, joskin yksistään
käytettynä kuolemantapaukset hyvin poikkeuksellisia.
Riski korostuu lähinnä samanaikaisesti muiden
keskushermostoa lamaavien aineiden kanssa käytettynä.
Riippuvuuden kehittyminen mahdollista. Toistuvan
käytön äkillinen lopettaminen saattaa aiheuttaa
vieroitusoireita, jotka eivät kuitenkaan yleensä aiheuta
hengenvaaraa

Tässä kauppanimet ja vaikuttavat ainesosat:

Abalgin dekstropropoksifeeni
Abalgin Retard dekstropropoksifeeni
Actiq fentanyyli
Alopam oksatsepaami
Alprazolam Biochemie alpratsolaami
Alprazolam Generics alpratsolaami
Alprox alpratsolaami
Anervan meprobamaatti
Ardinex kodeiini
Cocillana etyylimorfiini
Codesan comp kodeiini
Crampiton meprobamaatti
Depolan morfiini
Diapam diatsepaami
Diazepam Desitin diatsepaami
Dolcontin morfiini
Dolcontin Unotard morfiini
Dolmed metadoni
Dormicum midatsolaami
Durogesic fentanyyli
Eanox tsolpideemi
Fentanyl fentanyyli
Fentanyl Alpharma fentanyyli
Fentanyl B.Braun fentanyyli
Fentanyl-Hameln fentanyyli
Frisium klobatsaami
Gastrodyn comp diatsepaami
Halcion triatsolaami
Indalgin etyylimorfiini
Insomin nitratsepaami
Klotriptyl klooridiatsepoksidi
Klotriptyl mite klooridiatsepoksidi
Librax klooridiatsepoksidi
Limbitrol klooridiatsepoksidi
Mebunat vet* pentobarbitaali
Medipam diatsepaami
Midaselect midatsolaami
Midazolam Alpharma midatsolaami
Midazolam Faulding midatsolaami
Midazolam
Fresenius Kabi midatsolaami
Midazolam Hameln midatsolaami
Morphin morfiini
Normison tematsepaami
Opamox oksatsepaami
Opidol hydromorfoni
Oramorph morfiini
Oxamin oksatsepaami
Oxanest oksikodoni
Oxepam oksatsepaami
OxyContin oksikodoni
OxyNorm oksikodoni
Panacod kodeiini
Panacod forte kodeiini
Paraflex comp dekstropropoksifeeni
Petidin petidiini
l-Polamivet vet* metadoni
Potentol meprobamaatti
Rapifen alfentaniili
Relapamil diatsepaami
Risolid klooridiatsepoksidi
Rivatril klonatsepaami
Subutex buprenorfiini
Sufenta sufentaniili
Sufenta forte sufentaniili
Sufentanil Fresenius Kabi sufentaniili
Sufentanil-Hameln sufentaniili
Sufentanil Narcomed sufentaniili
Stella tsolpideemi
Stesolid diatsepaami
Stesolid Novum diatsepaami
Stesolid prefill diatsepaami
Stilnoct tsolpideemi
Temesta loratsepaami
Temgesic buprenorfiini
Tenox tematsepaami
Tuxi folkodiini
Ultiva remifentaniili
Vertipam diatsepaami
Xanor alpratsolaami
Xanor Depot alpratsolaami
Zolpidem Biochemie tsolpideemi
Zolpidem – Ratiopharm tsolpideemi

Varsinaiset huumausaineet on myös jaoteltu kolmeen luokkaan, 1. - 3.
Lievimmin rangaistavaan luokkaan 1. kuuluvat mm.
kannabistuotteet, keskimmäiseen luokkaan 2. amfetamiini johdannaisineen
ja LSD, ja ankarimpaan 3. luokkaan heroiini ja kokaiini.
Tämä eri huumausainetyyppien rangaistavuusluokitus on johdonmukaisessa
linjassa huumausainerikoksia ja törkeitä huumausainerikoksia
koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön kanssa."

Että siitä sitten valitsemaan. Alkoholia ei jostain syystä katsota näissä dokumenteissa huumeeksi. Vaikka Tulli katsoo pirtun olevan huume – ei alkoholijuoma. Ja sitähän Timo Seppälä oli nautiskellut ennen autollaan ajelemista.

Ite laittaisin kyllä amfetamiinin kolmanteen luokkaan – Lapseni kokemukset kyseisen myrkyn kanssa ovat vielä hyvässä muistissa. Hämmästyttävää muuten, ettei poliisi järjestelmällisesti ota kusitestejä väkivaltarikollisilta ja niiden uhreilta. Piripäissään moni juttu on tehty.

Hollanin systeemi on hyvä - hamppupäissään ei kukaan saa mitään pahaa aikaan.
Lumi
13.05.2008 - 09:18
^ Mihin on edellisestä listauksesta Valtakunnansyyttäjänvirastolta jäänyt tramadoli kun kodeiini kuitenkin löytyy ?
Esa
13.05.2008 - 14:42
Älä loukkaanu, mut mun mielestä sä olen nyt vaan kypsynyt, vaikka jotkut haukkuu aikuisesi. Jos sä A luet tätä, kehotan todella vakavasti pohtimaan tärkeää kurotusta, koska muuten saattaa muutaman vuoden kuluttua pänniä, jos oivallat ettet tarvinnut tikapuita, vaikka niidenkin käyttö sujuu mukavammin, kun on pönkkää tarjolla tai tarjota.
ill.
13.05.2008 - 18:26
thanx for info mr. gd ^_^
minh
13.05.2008 - 23:35
Nyt pomppas. Meitsi lähtee Blogilistalta ja kehottaa muita tekemään samoin. Yrittäis myös jotain päivitystä tässä lähiaikoina, Nyt vaan lepotaukoa pitelen.

Kiitos Mr. GD, on hyvä, että on lista ja luokittelu aina käsillä:)

Piri on kyllä minun tuntemistani myrkyistä pahin, enkä koske siihen enää nykyisin pitkällä tikullakaan. Sen haittoja/vaaroja vähätellään aina, eikä tosiaan oteta huomioon sitä väkivaltarikoksissa.

Kiitos kaikille muillekin kommenteista, nyt pitää mennä.
Enkö mä muka Satujatar ole hyväksynyt sun naamakirjakutsua? Luulin teheeni niin. Ensi kerralla, kun käyn siellä, niin laitan meidät kavereiksi.
Watkinson
14.05.2008 - 22:30
Huumausaineiden vaarallisuus voidaan Erkki Vuoren mukaan jakaa seuraaviin tekijöihin:

1) Aiheuttaa riippuvuutta. Tämä on yleinen huumausaineiden ominaisuus. Riippuvuudella
tarkoitetaan pakonomaista aineen käyttämisen tarvetta, joka voi olla fyysistä tai psyykkistä. Riippuvuus ohjaa huumausainekoukussa olevan henkilön toimintaa ja käytöstä. Tyypillisiä vaikeaa riippuvuutta aiheuttavia huumausaineita ovat heroiini ja kokaiini.

2) On myrkyllistä. Riittävän suuren annoksen kyseessä ollen kaikki huumausaineet ovat
myrkyllisiä. Tässä myrkyllisyydellä tarkoitetaan kuitenkin sitä, että aine on hengenvaarallista hyvin pieninä annoksina tai suhteessa väärinkäyttöannoksiin jo vähänkin suurempi annos voi aiheuttaa myrkytyskuoleman. Tällaisia myrkyllisiä huumausaineita ovat mm. heroiini, metadoni, fentanyyli ja fentanyylijohdokset.

3) On terveydelle vaarallista. Jo lähtökohtaisesti huumausaineet ovat terveydelle vaarallisia voimakkaiden keskushermostovaikutusten vuoksi. Tässä terveydelle vaarallisuudella tarkoitetaan fyysisen sairauden syntymisen todennäköisyyttä. Eräät amfetamiinijohdokset, kuten ekstaasi, tuhoavat keskushermostossa hermosoluja, samoin tekevät eräät amfetamiinien synteesissä syntyvät epäpuhtaudet.

4) Aiheuttavat psyykkistä sairastumista. Tällaisia tiloja ovat mm. oppimisvaikeudet, masennus, välinpitämättömyys, persoonallisuushäiriöt ja psykoosi. Näissä sairastumisissa on usein takana henkilön oma psyykkinen rakenne, mutta huumausaine toimii laukaisevana tekijänä. Tämä on niin ikään yleinen huumausaineen ominaisuus ja tulee esiin tyypillisesti kannabiksen, amfetamiinien, hallusinogeenien ja kokaiinin käyttäjillä.

5) Sosiaaliset seuraukset. Tyypillinen ilmeneminen on välinpitämättömyys. Suurin vaara sosiaalisen syrjäytymiseen on opioidien, kannabiksen ja bentsodiatsepiinien käyttäjillä.

6) Yllättävät vaikutukset. Eräillä huumausaineilla voi olla vaikutuksia, jotka poikkeavat odotetusta. Tällaisia ovat esim. LSD:n ja kannabiksen käytön yhteydessä ilmenevät ”bad trips” tai ”flashbacks” -kokemukset.

7) Käyttö tyrmäystippoina. Nopeasti vaikuttavia huumausaineita, jotka aiheuttavat muistinmenetystä voidaan käyttää uhrin saattamiseen sellaiseen tilaan, että muu rikos esim. raiskaus tai ryöstö voi tapahtua. Tällaista käyttöä on esimerkiksi eräillä lyhytvaikutteisilla bentsodiatsepiinineilla, kuten flunitratsepaamilla ja gammahydroksibuturaattilla.

8) Aiheuttaa aggressiivisuutta tai väkivaltaista käyttäytymistä. Huumausaineiden vaikutukset aggressiivisuuteen vaihtelevat suuresti: eräät passivoivat käyttäjäänsä, kun taas toiset lisäävät impulsiivisuutta, aggressiivisuutta ja väkivaltaista käyttäytymistä. Aggressiivisuuden takana voivat olla myös aistiharhoja aikaansaavien huumausaineiden aiheuttamat pelkotilat. Suurin aggressiivisuuden vaara liittyy amfetamiinin, kokaiinin ja hallusinogeenien käyttämiseen.

9) Annokset ovat hyvin pieniä. Eräiden huumausaineiden, kuten fentanyylijohdosten tai
LSD:n käyttöannokset ovat vain muuta sata mikrogrammaa, tällöin 1 grammassa puhdasta huumausainetta voi olla useita tuhansia käyttöannoksia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että sokeripalan paino on n. 2-3 g. Tästä syystä tämän ryhmän huumausaineen salakuljetus on tavallista helpompaa. Näiden huumausaineiden käsittely ja annostelu, ainakin pulverimuodossa, on hyvin vaarallista. Esimerkkinä 3-metyylifentanyyli ja LSD.

10) Vaikeat vieroitusoireet. Vieroitusoireilla tarkoitetaan fyysisiä ja psyykkisiä oireita, jotka tulevat esiin aineen vaikutuksen loppuessa. Vaikka oireet voivat olla hyvinkin tuskallisia, niin ne vain harvoin ovat todella henkeä uhkaavia. Tunnettuja ovat opioidiryhmän käyttöön liittyvät vieroitusoireet. Ne ovat vaikeampia, jos on käytetty lyhytvaikutteisia opioideja. Siten lyhytvaikutteisen heroiinin vieroitusoireet ovat vaikeampia kuin pitkävaikutteisten metadonin ja buprenorfiinin käyttöön liittyvät oireet. Tästä syystä kahta viimeksi mainittua opioidia voidaankin käyttää vieroitus- ja ylläpitohoidossa. Barbituraattien ja suurina annoksina käytettyinä bentsodiatsepiinien väärinkäyttöön liittyvät niin ikään vaikeat vieroitusoireet.

11) Vaikutus persoonallisuuteen. Monet huumausaineet, etenkin, jos käyttö on alkanut jo nuorena, muuttavat henkilön persoonallisuutta.


Muita vaarallisuusarvioon vaikuttavia tekijöitä:

Käyttötapa.
Vaarallisin tapa käyttää huumausaineita on suonensisäinen pistäminen. Näin annosteltaessa aine pääsee suoraan verenkiertoon ja hetkellisesti huumausaineen pitoisuus veressä ja vaikutuskohdissa (reseptoreissa) on hyvin korkea. Suoneen annosteltaessa korostuu myös yliannoksen vaara. Lisäksi pistämiseen liittyy muita terveysvaaroja kuten infektioriski, etenkin, jos pistäjät käyttävät yhteisiä ruiskuja ja neuloja.

Muotihuumausaine.
Ajoittain jokin huumausaine voi saada maassa poikkeuksellisen aseman. Tällöin siitä voi muodostua muotihuumausaine esim. nuorten keskuudessa. Nuoret kokeilevat uusia huumausaineita ja tällöin aineeseen ja sen käyttöön liittyvät riskit voivat toteutua. Suomessa muotihuumausaineita ovat viime vuosina olleet buprenorfiini, ekstaasi ja gammahydroksibutyraatti

Sekakäyttö.
Huumausaineet ovat farmakologisesti aktiivisia yhdisteitä. Siksi niillä voi olla yhteisvaikutuksia muiden huumausaineiden, alkoholin ja lääkeaineiden kanssa. Tunnettuja vaarallisia yhdistelmiä ovat alkoholi ja opioidit, bentsodiatsepiinit ja opioidit, serotoniiniaktiiviset masennuslääkkeet ja ekstaasi, monoamiinioksidaasin estäjät ja ekstaasi.


Kuten edellä olevasta vaarallisuus -käsitteen analyysistä käy ilmi, on vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta, luoda aukotonta, universaalia huumausaineiden vaarallisuusluokitusta, joka pätisi maasta toiseen ja eri aikoina samassa maassa. Arvioija tekee luokituksen aina lähtökohtiensa ja arvomaailmansa perusteella.

- kai -
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
( e-mail )
Kuvaus
Keski-ikää lähestyvä ikuhörhö kertoo ja selittää asioita - itselleen parhain päin tietysti. Haarakiilakonttorissa keskitytään olennaisuuksiin, kuten sukkahousuihin.
kerstapärröin

        
Kommenttiystävällinen blogi
Kommentteja toivotaan, kriittisiäkin sellaisia.
Kaikille pyrin jonkun sanasen laittamaan vastaukseksi.
Blogin sisällöstä ja muodostakin otetaan kritiikkiä vastan, samoin mielipiteistäni.
Kommentilootista koostuu mielestäni tämän blogin paras anti.
-minh-

Ansaittu tytöiltä