Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
12.07.2008 - 21:49
Kas näin sitä on taas perinteiseen tyyliin sluibattu kaikista velvollisuuksista ja jätetty juhlat(tai no, ehkäpä kahvit olisi parempi termi huomiselle) ja niiden järjestäminen huomiselle. Ihmiset tulevat klo 14 ja silloin pitäisi olla kahvia(en omista kahvinkeitintä, vain espressopannun ja sellainen plunger-tyyppisen kannun ja tietysti pikakahvia), täytekakkua(olen tutkinut reseptejä mm. Hellapoliisista, mutta muuten en ole evääni liikauttanut kakun valmistamisen suuntaan), pastasalaattia(hoituu vartissa), vuohenjuustosalaattia(sama juttu) ja tonnikalapiirakkaa(en jaksa!), kämppä siivottuna ja keittiön ikkuna pestynä, sekä mielellään itse seurustelukunnossa.
Olen tänään saanut aikaiseksi tiskaamisen ja keittiön pintojen kohtuuperusteellisen jynssäyksen(hella pitää vielä hangata kunnolla), vessan pesun, naulakon tyhjennyksen(roskiin meni viisi takkia ja loput Lapsen vaatekomeroon valtavaksi vuoreksi), reseptien hakemisen ja ostoslistan laatimisen, sekä vähän ylimalkaista keittiön siistimistä. Lisäksi olen juonut kahvia ystäväni K:n kanssa ulkona, karjunut A:lle puhelimeen, lyönyt luuria korvaan, nalkuttanut Lapselle, juonut vähän olutta ja lueskellut.
Jätän aina kaiken ihan viime tinkaan. Miten voin olla näin laiska ja aikaansaamaton paska? Ei kulje suvussa nimittäin, kaikki muut ovat tehokkaita ja aktiivisia ihmisiä, vain minusta on tullut ihan karmea velttoilija.

A. tuli ja laittoi eteiseen uuden lampun(pakko oli karjua, että se tuli tehtyä), sekä raahasi vanhan tietokonepöytänsä roskikseen, jolloin sain sen valtavan keittiön teräskaapin seinää vasten. A. lähti kotiinsa viemään cd-telinettään ja hakemaan pölynimuriaan. Hoidan kaiken sitten aamulla. Tänään en enää jaksa.

Näin omituista unta viime yönä. Olin mies ja unessakin yllättynyt ja ilahtunut siitä. Kuljeskelin jossain todella kauniissa asunnossa pyjamahousuissani, aurinko paistoi ikkunasta sisään ja asunto oli kuin sisustuslehdestä, valkoisia pehmeitä sohvia, sohvapöydällä valtava kimppu tuoreita tulppaaneja, keittiössä kaikki koneet ja laitteet ja teräksenvärinen iso jääkaappi. Katsoin itseäni, olin ensin vähän hämmentynyt siitä, että näin rintakehäni, joka oli melko lihaksikas, ja vatsani ja pyjamanetumuksen, jossa selvästi roikkui miehen vehkeet sisällä. Tarkastelin ensin karvoja, jotka kasvoivat housunkauluksesta napaan asti ja sitten tunnustelin vehkeitäni. Kyllä, siellä olivat kaikki ihan tallessa ja se tuntui tosi mukavalta. Tiesin unessa, että olin tosi komea ja hyväkuntoinen mies, ihan itseni ikäinen ja minun menneisyydelläni varustettu("varustettu", tsih tsih!), mutta yhtäkkiä muuttunut mieheksi. Olin tosi iloinen tästä muutoksesta ja vähän sääliä tuntien ajattelin naisia, jotka ovat käyneet sukupuolenvaihdosleikkauksessa; mietin, että he eivät koskaan ole niin onnistuneita miehiä kuin minä, ulkoisesti siis. Tajusin, että olen hyvin stereotyyppisen amerikkalaisen elokuvan miehen näköinen, treenattu ja ruskettunut, tukkani oli lyhyt ja paksu, en tiedä minkä värinen ja minulla oli vähän parransänkeä, jonka hierominen tuntui tosi hyvältä.
Katsoin ikunasta ulos, oli aikainen aamu ja yöllä oli satanut. Olin ehkä toisessa tai kolmannessa kerroksessa, ilmeisesti jonkinlaisessa townhousessa jossain päin New Yorkia ja ajattelin: "Cool! Tämä tuntuu niin mahtavalta, ei mitään identiteettikriisejä tai sekoilua, olen vain ihan yksinkertaisesti mies! Täytyy vissiin herättää vaimo ja lapset ja kertoa heillekin, voimme sitten yhdessä ihastella minua". Kävelin asunnon läpi, ohi lastenhuoneen, jossa tiesin lasteni nukkuvan(en tiedä sukupuolia, ikiä, lukumäärää tms, mutta lastenhuoneessa oli ainakin kaksi alle 10-vuotiasta lasta) ja makuuhuoneeseen, jossa vaimoni nukkui. Hän makasi mahallaan sängyssä, kädet koukussa tyynyn alla ja päällään valkoinen naruolkaiminen yöpaita.  Hänella oli vaaleanruskeat hiukset ja isot rinnat, sen verran tiedän hänen ulkonäöstään. Pysähdyin ovella ja aloin empiä. Kaikki vaikutti liian hyvältä, tuntui kuin olisin jonkun amerikkalaisen elokuvan, trillerin, alkukohtauksessa, kun kaikki on vielä hyvin. Tiedättehän: nuorekas ja hyväkuntoinen perheenisä herää ja kävelee asunnossaan viikonloppuaamuna, hän ihastelee nukkuvaa perhettään ja aikoo herättää heidät kohta aamiaiselle. Rahaa on, kaikki ovat kauniita ja terveitä, avioliitto kukoistaa ja asunto on juuri sellainen kuin varakkaalla newyorkilaisperheellä kuuluu olla. Mietin itsekseni makuuhuoneen ovella. Ajattelin melko varmana, että voisin mennä herättämään vaimoni ja lapseni ja kaikki oli hyvin, mutta epäröin kuitenkin. Mitä jos en ollutkaan sellainen kuin tunsin olevani. Kourin muniani hetken ja katselin taas kroppaani, en uskaltanut mennä peilin eteen kuitenkaan. Ymmärsin, että kyseessä on uni ja jos herättäisin sängyssä nukkuvan naisen, hän joko alkaisi kirkua tai sitten katsoisi minua halveksivasti ja käskisi painua vittuun. Uni taisi loppua siihen.

Heräsin etsiskellen miehisiä vehkeitäni pyjamahousuistani, jotka olivat sattumoisin jääneet päälle. Ei siellä mittään ollut, niisk.

En tiedä mistä uni tuli, mietin elokuvia joita olen katsonut viime aikoina. En muista kuin Sinkkuelämää-leffan, jonka katsoin koneelta. Vittu että olikin muuten huono! Olen välillä seurannut sarjaa ja joskus ollut jopa lievästi koukahtanut siihen, mutta yleisesti ottaen pidän koko juttua ihan paskana. Elokuva on surkeasti näytelty ja kirjoitettu tekele, jossa kaikki Sinkkuelämää-naiset ovat miljonäärejä. Assareita palkataan, miljoonakämppiä ostetaan, järjestetään hillittömiä megahäitä ja matkustellaan, kaikki tämä pukeutuneina joka kohtauksessa erilaisiin design-luomuksiin. Missä ovat ajat, kun Carrie oli pulassa ja Charlotte myi timanttisormuksen lainatakseen Carrielle rahaa? Hä? Elokuvalla ei myöskään ole sinkkuelämän kanssa mitään tekemistä. Kukaan ei sinkkuile, kaikki ovat enemmän tai vähemmän vakiintuneita, yli neljäkymppisiä rikkaita newyorkilaisia, täysin elämästä vieraantunutta paskaa. Ainoa kohtaus, jossa edes vähän hymähdin, oli se kun Charlotte paskoi housuun. Hyvät ilmeet. Entäs sitten lopussa, kun Samantha tulee länsirannikolta erottuaan tai tehdessään eroa mallipoikaystävästään(tai mikä lie näyttelijä se oli...)?! Hän on syönyt "suruunsa", koska ei ole voinut panna naapurin rattopoikaa, koska oli siis suhteessa sen toisen rattopojan kanssa. Samantha tulee asuntoon, joihinkin bileisiin pukeutuneena tiukkoihin housuihin ja napapaitaan ja-GOD FORBID-hänellä on vatsamakkara!!!! Viisikymppisellä naisella on vyötäröllä pienenpieni kaistale löysää nahkaa ja kaikki tuijottavat ja pyörittelevät silmiään, kunnes kiintiöhomo kiljaisee kauhusta, että OMG mikä tuo maha oikein on. Myöhemmin kaikki neljä naista istuvat drinkeillä ja juttelevat ja Samatha sanoo jotain, että "kyllä minä tiedän, että olen läski, mutta kun blaablaa" ja Carrie vastaa: "Kultaseni, olet upea minkä kokoisena tahansa, mutta oletko oikeasti onnellinen tuollaisena?" Ei saatana, siis kelatkaa! Siis vittu!
Siis vittu, oikeesti, nyt voisin lopettaa, lihaperunasoselaatikko on uunissa. Olen tehnyt sen itse alusta asti, enkä ollut yhtään tyytyväinen sen ulkonäköön, kun laitoin uuniin. Täytyy vissiin käydä tsekkaamassa.
Ihan hyvältä näyttää. Sen nimi on shepherd´s pie, koska se näyttää nyt noin herkulliselta ja on itsetehtyä.

Edit. Yritin laittaa tähän youtubesta yhden PJ Harveyn videon, mutta olen unohtanut miten se tapahtuu. Katsokaa linkistä tämä. Aivan upea versio, niin kaunis. Ei voi mitään, Polly Jean on ehdottomasti tämän hetken paras muusikko.
-minh-

Anitak kirjoitti 12.07.2008 - 23:40
Olet saanut blogikunniamerkin. Käy katsomassa ohjeet Sanat-blogista
indigo kirjoitti 13.07.2008 - 00:05
Tahtoo samanlaisen unen naisena! :D
jella kirjoitti 13.07.2008 - 02:06
Voi, että sä kuvailit ton unen maukkaasti.

Mä oon täysin samaa mieltä ton vatsamakkarakohtausmielipiteen kanssa (mitä pidempi yhdyssana sitä parempi), mutta muuten en ihan ole samaa mieltä leffan yleisestä surkeudesta. Tietty raha haisee ja pitkälle, mutta sinkkuilun kuuluukin jo puuttua. Sarjana Sinkkuelämää alkoi nimenomaan sinkkuiluna (alkuperäinen englantilainen nimi tietty seksi ja kaupunki, ois olluki surkea suomennos), radikaalina rajojenrikkomismeininkinä. Mutta sittemmin sarja alkoi yhä enemmän ja enemmän nojaamaan näiden neljän naisen ystävyydelle. Siihen tämäkin leffa nojaa, suurimmalti osalti. Ois kyllä saanu jäädä tekemättä koko lehva. Ja sitten tehään vielä jatko-osaki. Pitäis osata lopettaa sillon kun on vielä voitolla / sillon kun vielä muistellaan hyvällä.
cista kirjoitti 13.07.2008 - 10:51
Hieno uni, olen nähnyt myös joskus unta että olen mies eikä se ollut hassumpaa.

Olen kertonut muksuille protuleiristä, mutta nää persluterikot haluaa jostain syystä ripille.
No pari vuotta aikaa miettiä. Mies on juuri tällä hetkellä joensuussa pitelemässä kättä kummipojan pään päällä.
Toivotaan että teidän pileet meni hyvin.

Miten mä olen näin pyörryksissä, just heräsin ja eilen iltavuoro jonka jälkeen hikisenä pyörimistä par tuntiiiii
SusuPetal kirjoitti 13.07.2008 - 11:23
Kopioi youtubesta videon embed-koodi ja liitä se blogisi päivitysosioon kooditilassa, eli vaihdat siitä valkoisen kirjoitusosion vasemmasta alalaidasta kooditilan), niin saat videon näkymään.
purrrrina kirjoitti 13.07.2008 - 11:34
Sulle on mun blogissa palakinto. :)
Anonyymi kirjoitti 13.07.2008 - 14:27
Joo, katoin kanssa sitä "vatsamakkaraa". OMG siis ihan karsee läski!!!!!! Joopa Joo.
Ipo kirjoitti 13.07.2008 - 14:59
Ihan mahtava uni!

Haluaisin joku päivä herätä tuollaiseen todellisuuteen.
minh kirjoitti 13.07.2008 - 18:31
Kiitos palkinnoista, wau! Yritän osata laittaa blogiini...

Indigo, niimpä varmaan tahtoisit:D

Jella, totta, että elokuva ja sarjakin nojasi enemmän naisten ystävyyssuhteisiin kuin sinkkuiluun, mutta eikö tuo ollut sinusta ihan kurjasti tehty ja toteutettu? Huumori oli tosi ala-arvoista ja teemat kaukaa haettuja.

Cista, monethan käyvät sekä protun, että riparin, eli voihan olla, että tytöt innostuvat riparista niin paljon, että vaativat päästä myös protuleirille. Niissä on käsittääkseni ainakin paljon pienemmät ryhmät ja yhteishenki silloin tosi tiivis. Pikkuveljeni, about 22-23v, on parast´aikaa protutapaamisessa. En tunne ketään, joka ei olisi ollut ihan huumassa omasta protuleiristään ja siitä porukasta. Samoin kyllä kuulee ripareista ylistystä nykyään.

Susu, just noin mä tein, mutta se antoi vain sen koodin kun julkaisin postauksen, jotain meni taas pieleen, perkele.

Anonyymi, onneksi joku muukin on huomioinut kohdan. Miten törkeä!

Ipo, eikö ollutkin:) Uni oli tosi mahtava, tuntui ihan sellaiselta rajoja rikkovalta.
-minh-
sugar kane kirjoitti 13.07.2008 - 21:26
Yhdyn niiiiin mielipiteeseesi Sinkkuelämä-elokuvan paskuudesta, juuri mainitsemistasi syistä. ja mä todella rrrrakastin sitä sarjaa (en tosin viimeistä tuotantokautta, kun Carrie keskittyi ihan liikaa gold diggeröintiin).

Plus vaatteetkin olivat ihan paskat siinä leffassa, ennen vanhaan niiden päälle yhdistettiin kirpparimeininkiä ja high fashionii, nytten oli vaan designeria päästä varpaaseen.

Tosin kyynisyydessään ja kolkkoudessaan elokuva vastasi lämminhenkistä sarjaa paremmin Candace Brushnellin alkup.kolumneja ja akkelin muitakin ihan hirveitä chick (shit?) lit -kaunokirjallisia yritelmiä.

Mä oon kanssa mies, sekakäyttävä, 47-vuotias "Späde"-lempinimen omaava mies.
minh kirjoitti 13.07.2008 - 21:52
Terve, Späde! Oleksä se sama, jolla on se farkkurotsi? Ihanaa, kun toinen persoona voi olla sekakäyttäjä, pitäisköhän munkin treenatun ja ruskettuneen mies-identiteettini olla vaikka salaheroinisti? Ei tarviis itse miettiä näitä vetämisiä, kun miespuolinen sivupersoona hoitaa kaiken..:D
-minh-
sugar kane kirjoitti 13.07.2008 - 23:12
No just sen farkkurotsin löytymisen myötä löytyi myös mun Minuuteni, tai siis toinen minuus. Mä oon ulkoistanut Spädelle baarikäynnit, muistinmenetykset yms. rappiokäyttäytymisen. Späde on löytänyt myös mun "tyttökavereista" paljon miehistä seuraa juopotteluun ja rymyämiseen, mm. Riston 55v, rakennusmies.

Späde on vaan siitä tyhmä, että se pitää korkkareita ja sitten on molempien säihkysääret veriruvella. Myös se on vähän miinuspuoli, että Späde on ulkoistanut mun rahat.

Sen videon saa vuodatukseen youtubesta kun kopsii sen "Embed"-koodin Tubesta ja läiskäisee tekstikenttään (ainakin koodinäkymäään vaihtamalla onnistuu).
cracker kirjoitti 14.07.2008 - 18:21
Erittäin mielenkiintoisia, Minh, nämä sukupuolenvaihtounesi. Taisin joskus itsekin seikkailla niissä - silloin naisena. Tässä tuoreimmassa oli hellyttävintä tuo "niisk", joka aiheutui tyhjää haroneesta tuloksettomasta kouraisusta pyjamahousuihin. Sen on täytynyt tuntua kamalalta. Vai onko sittenkään? Ja etsitkö edes oikeasta paikasta?

Vanhaa vitsiä siteeraten...

- Tiedätkö kuka/mikä on maailman lyhin mies?
- Ee-en.
- No se on se, jolla on pussit silmien alla.

Eli yritäpä etsiä uudelleen paremmalla onnella, ja jos löytyy, saat kosia mua.
jella kirjoitti 15.07.2008 - 02:41
Kaikkein eniten mua hämäsi siinä leffassa sen valkokankaan koko. Kun on tottunu tuijottamaan niitä naamoja minitelkkarista yksinään myöhään illalla, pari sataa kanssakatsojaa ja valkokangas hämmentää pahasti.

Mä jotenkin päätin, ettei se ollut kokonaisuutena aivan täysin surkea, koska en halunnu sen olevan. Halusin tykätä siitä, joten tykkään. Pitäisi ehkä katsoa vielä muutaman kerran, jotta osais kunnolla arvioida. Oon vähän hidas lajia, meinaan.

Miljoona kertaa parempi se sarja kuiteski oli, ehdottomasti. En ymmärrä, mitä ne siihen leffan jatko-osaan aikovat tunkea.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Kuvaus
Keski-ikää lähestyvä ikuhörhö kertoo ja selittää asioita - itselleen parhain päin tietysti. Haarakiilakonttorissa keskitytään olennaisuuksiin, kuten sukkahousuihin.
kerstapärröin

        
Kommenttiystävällinen blogi
Kommentteja toivotaan, kriittisiäkin sellaisia.
Kaikille pyrin jonkun sanasen laittamaan vastaukseksi.
Blogin sisällöstä ja muodostakin otetaan kritiikkiä vastan, samoin mielipiteistäni.
Kommentilootista koostuu mielestäni tämän blogin paras anti.
-minh-

Ansaittu tytöiltä