26.08.2008 - 17:13
Kirjoitin sunnuntaina pitkän postauksen valokuvineen ja menin tallentamaan sen jotenkin päin wittua, koska nyt siitä ei ole mitään jäljellä, kun sen olisin julkaissut. Esmeralda pykii ja hidastelee muutenkin ja minua ärsyttää. Tulin juuri töistä kotiin, avasin Kelan kirjeen ja sain lukea, että asumistukihakemukseni on hylätty, koska tuloni ovat sen kirjeen mukaan melkein kaksi tonnia kuussa. Miksi tämän pitää olla niin vaikeaa? Normaalina kuukautena minulle jää vuokran ja peruslaskujen jälkeen 200euroa kukaudeksi rahaa elämiseen ja jos sattuu vielä sähkölaskut, nettilaskut sun muut samalle kuulle, niin jään miinukselle. Miksi tämä on aina tämmöistä?
Onneksi en lannistunut ihan täysin, koska olen viimeinkin saanut toimitettua pari asuntohakemusta ja uskon ja toivon, että päästään muuttamaan jo tänä syksynä. Ihan mihin vaan, kunhan siellä on parveke, se ei ole ensimmäisessä kerroksessa ja vuokra on max 650 euroa. Mahdumme mainiosti vaikka neljäänkymmeneen neliöön, minä en enää välitä.

En oikein muista, mitä sunnuntaina kirjoitin, mutta eisevväliä, koska nyt kirjoitan syksystä. Minulle syksy tarkoittaa aina Uutta Elämää. Elän siis edelleen, 36-vuotiaana, koululaisrytmissä ja minusta niin on hyvä. Tammikuussa Uuden Elämän aloittaminen on tylsää, koska sitä on niin horroksessa ja väsynyt ja koomassa joulun jälkeen. Kesän jälkeen energiat on niin kohdallaan kuin ne tällaisessa vammaruhossa voivat ikinä olla ja on helpointa aloittaa aktiviteetit sun muut kun on vielä kaunista/edes valoisaa.

                                        Terve mieli terveessä ruumiissa

Uuteen Elämään kuuluu tietysti vanhojen harrastusten elvyttäminen ja uusien aloittaminen. Minulla se tarkoittaa tää syksynä taas kerran joogan aloittamista. Olen aloittanut joogan tänä vuonna jo kaksi kertaa ja joutunut kaksi kertaa jättämään sen kesken. Nytkin hiukan hirvittää, että millä maksan sen, kun ei sitä asumistukeakaan herunut, mutta toisaalta olen hyvin pättäväisessä mielentilassa ja valmis tinkimään jostain muusta(öööh...kaljasta?) saadakseni hiukan ryhtiä ja hyvinvointia ruumiiseeni ja mieleeni.
Kun harrastuksen aloittaa tai elvyttää, alku on aina hienoa,  salille juoksee suorastaan tukka putkella ja suunnittelee joogaavansa seitsemänä päivänä viikossa ja niin edelleen ja parin viikon päästä huomaa luistaneensa harjoituksista jollain ihmeellisellä tekosyyllä, kuten likaisilla jumppakamoilla. Tämän takia jumppakamojen tulee roikkua aina puhtaina kassissa ulko-oven kahvassa. Töiden jälkeen on puolitoista tuntia aikaa harjoitusten alkuun ja jos ei ole skarppina, saattaa löytää itsensä kapakan nurkkapöydästä parin promillen keimoissa tarjoilemassa elämänviisauksia kanssajuopoilleen. Töiden jälkeen täytyy siis tietää, miten viettää aikansa ennen joogaa. Ainahan sitä voi mennä kahvilaan juomaan smoothien ja lukemaan lehtiä, mutta on valittava kahvila, johon ei singahtele mitään dokukavereita tarjoamaan tuoppeja. Kirjasto ja levykauppa ovat ehkä parhaita paikkoja ylimääräisen ajan viettoon. Vaatekaupoja en suosittele, niissä saattaa tulla sen verran kova hiki ja ahdistus, että on pakko mennä juomaan se tuoppi kun pääsee ulos. Pahimmassa tapauksessa sitä ostaa kaupat tyhjiksi, palkitsee itsensä oluella ja huomaa, että loppukuussa ei ole varaa enää joogata vaateostosten takia.

Kun aloittaa joogan, on ensimmäisen viikon niin kipeä, ettei usko pystyvänsä koskaan enää nostamaan käsivarsia vyötärön korkeudelle ja harjoituksista tulee helposti luistettua sillä perusteella. Se on väärä tapa. Kivusta pitää nauttia, ottaa kaikki irti ja harjoitella entistä kovemmin. Kun lihakset ovat särkevää muusia, kannattaa ajatella, että sentään omistaa lihakset ja jos on vaikeuksia motivoitua, täytyy ajatella itsensä ihan uudessa valossa. Se on helppoa, kun ei katso peiliin ja irvistele toukkamaiselle keskivartalolleen, vaan keskittyy lihaskipuihin; kohta tuntee itsensä jamaikalaiseksi pikajuoksijaksi, lihakset ovat turvoksissa ja tuntee sellaisiakin muskeleita, joita ei tiennyt omistavansa. Kannattaa pitää tätä harhakuvaa yllä, se auttaa harjoituksiin menemisessä.

Henkiselle ja älylliselle puolelle olisin halunnut ottaa jonkun kielikurssin, mutta millä rahalla jne. Päätin siis heti matkalta tultuani aloittaa Aamusivujen kirjoittamisen. Aamusivut perustuvat Julia Cameronin oppeihin ja kirjoihin Kultasuoni, Tie luovuuteen ja Tyhjän paperin nautinto. Aamusivut toimivat meditaationa, lukkojen avaajana, inspiraationa ja keinona jäsennellä omaa elämäänsä. Minä olen aina kannattanut sitä ja joskus onnistunut kirjoittamaan aamusivuja jopa puoli vuotta putkeen. Kun heräät(puoli tuntia aikaisemmin kuin muuten pitäisi herätä), kirjoita heti ensi töiksesi kolme A4-sivua käsin ja nimenomaan käsin. Kirjoita mitä tahansa, Aamusivuissa ei ole sääntöjä, muuta kuin että niitä pitää kirjoittaa joka aamu, ehdottomasti käsin ja ehdottomasti kolme sivua. Eikä niitä saa koskaan näyttää kenellekään. Aamusivut auttavat suoriutumaan vittumaisista tehtävistä, jotka jäävät helposti roikkumaan, ne auttavat tekemään isoja ja pieniä päätöksiä ja jäsentämään omaa elämää. Aamusivujen myötä unet selkiytyvät ja pysyvät paremmin mielessä, niitä on helpompi tulkita ja muutenkin oma mieli avautuu uudella tavalla. Kun on kirjoittanut kolme sivua seitsemän aikaan aamulla, on väkisinkin hereillä. Minä keitän aina kahvit kirjoittamista varten. Aluksi ranne kipeytyi ja kramppasi, niin vähän tulee nykyän kirjoitettua käsin mitään. Houkuttelen itseni Aamusivuihin ostamalla hienon, vahakantisen A4-kokoisen vihon, johon tuntuu hyvältä kirjoittaa. Montakohan keskeneräistä ja täyttä vihkoa minulla on kaapeissa ja kellareissa lojumassa...valehtelematta kymmeniä.

                                                               Syysruokaa


Kesällä on ihanaa syödä salaatteja, tuoretta kalaa ja uusia perunoita. Monet kai tunkevat makkaraa ja grilliruokaa naamaansa koko kesän, mutta minä olen vähän huono siinä ja tykkään (oikeasti) kunnollisesta ruuasta, joka on terveellistä ja jonka syömistä ei tarvitse rajoittaa tai miettiä. Elokuun lopussa minä ainakin kaipaan jo kunnon tuhteja uuniruokia, itsetehtyä leipää ja Kölnin himomarttailijan esimerkin mukaisesti säilöntää. Kunnon syysihminen tietty tekee mehuja, suolaa ja kuivattaa, sekä säilöö, mutta minä en ole tehnyt mitään moneen vuoteen ja aion siis olla tyytyväinen pelkkään säilöntään. Sekin on jo mahtava suoritus!
Syksyllä teen kasvissosekeittoa, borssia, sipulikeittoa, pataruokia ja leipää/sämpylöitä. Aamiaiseksi tietysti neljän viljan (Nalle) puuroa suolan ja voisilmän kanssa.

                                                                Syysfäshön

Oli tämäkin kesä...En ole kertaakaan käyttänyt Kreetalta hankkimiani jeesussandaaleja, mutta onneksi ne eivät ikinä mene pois muodista. Ensi kesänä tuntuu sitten mahtavalta laittaa ihan uudet skandaalit jalkaan.

Tällä hetkellä tuntuu hyvältä käyttää saappaita paljaiden koipien kanssa ja kaivella nahkatakkeja ja huiveja naftaliinista. Haluan aina hirveästi kaikkea ja teen listoja vaatteista, joita kesäksi tarvitsen, mutta päädyn hankkimaan niistä murto-osan. Syksyllä löydän yleensä paljon paremmin kaikkea ja olen paljon innokkaampi etsimäänkin vaatteita. Nyt minulla on yksi hankinta ylitse muiden: tummanharmaat pillifarkut. Kertokaa, oi fäshonistat, mistä saa halvalla ja hyviä. Ja ihan turha sitten suositella mitään nuorisokauppoja, niissä isoimmat koot ovat 28 tuumaa ja minä vaan paisun ja paisun...


                                                             Terveys

Kaura kirjoitti tuossa kilpirauhasjuttuja. Minulla sattuu olemaan sama vaiva, eli kilpirauhasen vajaatoiminta, hypotyreoosi, ja olen syönyt Thyroxinia melkein kahdeksan vuotta. Kahta alle vuoden kestänyttä hyvinvoinnin kautta lukuunottamatta olen kärsinyt koko ajan vajaatoiminnan oireista, vaikka annostuksen pitäisi olla kohdallaan. Eräs ystäväni puhui minulle vuosi sitten Armour Thyroidista ja kehotti menemään lääkärille, mutta ei ollut rahaa ja uskoin, että tulen kuntoon, kunhan olen toipunut vieroituskuurista kunnolla jne. Tosiasia on, että kärsin edelleen samoista oireista, joista pahimpina voin kertoa aloitekyvyn puutteen ja väsymyksen, jatkuvan alakulon, pahan pemssin, äänen käheytymisen, painonnousun ja laihtumisen mahdottomuuden, palelun, kuivan ihon ja hiusten ja kulmakarvojen lähdön. Nyt olen saanut (Aamusivujen ansiosta!) varattua itselleni joulukuuksi ajan lääkärille, joka on erikoistunut kilpirauhasairauksiin ja kirjoittaa mukisematta Armouria. Aion kokeilla sitä rahasta riippumatta, maksoi mitä maksoi(tietenkään toimiva lääke ei ole kela-korvattava), koska haluan itseni takaisin, en halua jäädä tällaiseksi! Minulla on edelleen sellaiset reilu kymmenen kiloa ihannepainooni ja uskon, että elämäni muuttuu parempaan, kunhan saan laihduttua ja kunhan saan energiatasoni ja muutenkin oman itseni takaisin. Kokeilen ainakin.

Jostain syystä en pysty lataamaan kuvia galleriaan. Ei siis kuvakoostetta tällä(kään) kertaa.

-minh-


                              



Cracker
26.08.2008 - 19:50
Eiköhän se siitä. Taas.
minh
26.08.2008 - 20:17
Eiköhän...ei mennyt tekstari sullekaan perille äsken, jotta kyllä se siitä...
-minh-
Nanna www
26.08.2008 - 20:20
Syksy on toivoa täynnä! Mä olen jonossa astangajoogaan, toivottavasti ei kunto vaan lopu, jos sinne asti joskus vielä pääsen.
minh
26.08.2008 - 21:31
hyvä Nanna!

Äh mulla menee kaikki rahat musiikkiin. Slayer ja Motörhead Helsingissä, enhän voi jättää väliin...ja huomenna joutuu lunastamaan taas vähän levyjä. Tai siis satasella. Jos mä joogaan mun uusien levyjen tahdissa?!
-minh-
Eugenia www
27.08.2008 - 08:44
Mä ostin mangosta parit pillifarkut 13 euroa kipale... tosin alennusmyynnistä:)
Mariza
27.08.2008 - 10:11
Niinpä,alussa sitä aina puhkuu intoa..;)
Pari vuotta sitten sain päähäni hemmotella itseäni kuntosalikausikortilla,ja siitähän alkoi pirunmoinen addiktio...Joinain päivinä oli päästävä kiduttamaan itseään jopa ennen töihin menoa + vielä niiden jälkeenkin.Muutamia kuukausia oli meno tuollaista ja tokenin siitä,vasta kun minua alettiin luulemaan fitnessurheilijaksi tai bodariksi..mummelit tuli kysymään kaikenlaisia neuvoja salilla.Hui kauhistus,en minä miltään Madonna kakkoselta halua näyttää! ;) Nykyään toi joogailu kotioloissa on ollut ihan riittävä kunnonylläpitäjä.Tsemppiä! :)
kukkis www
27.08.2008 - 11:18
Just eilen illalla mietin, että mitä pitäisi kirjoittaa blogiin ja että oisko "vinkkejä parempaan elämään" hyvä otsikko ... telepatiaa?

Mun tekee aina syksyisin valtavasti mieli perunaruokia, siis sellaisia, joihin uudet potut eivät käy, kuten esimerkiksi muusia tai kiusausta. Just nyt himoitsen myös pinaattia (ei kovin syksyistä) ja punajuuria (aah ...). Säilöjille aaltoja, itse en moiseen pysty mutta ihailen sua, Kataa ja muita marttoja suunnattomasti.

Aamusivut kuulostavat hienolta ja kannatettavalta idealta. Kun vaan pystyisi nousemaan puoli tuntia aikaisemmin ...
violet www
27.08.2008 - 13:11
Syysruokia oon ainakin tehnyt. Samalla viikolla kaksi kertaa kaalilootaakin.
Tris www
27.08.2008 - 13:40
"Tulin juuri töistä kotiin, avasin Kelan kirjeen ja sain lukea, että asumistukihakemukseni on hylätty, koska tuloni ovat sen kirjeen mukaan melkein kaksi tonnia kuussa. Miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?"

Ei millään pahalla mutta edellispostauksessa kerroit teidän matkustaneen juuri kolmisin Kreetaan...
hdcanis www
27.08.2008 - 13:49
Itsehan alan ehka jonain paivana saada taottua kalloon, etta levykauppoihin ei pida menna hengaamaan ja aikaa kuluttamaan. Kun kuitenkin sielta jotain loytyy.

Ja olen alkanut syksyn kunniaksi pohtia etta josko sita oikeasti menisi vaikka jonnekin kuntosalille, pelastamaan paskoista selka- ja vatsalihaksista sen minka voi.

Mutta puolta tuntia aiemmin Ei Voi herata.
Unelma-Anelma
27.08.2008 - 14:00
Mulla on sellainen taipumus, että jos ostan salille tai joogaan kuukausikortin, tulen heti kipeäksi. Ja se flunssa kestääkin sitten kaikenlaisine jälkitauteineen niin pitkään, että ehdin käydä vielä pari kertaa loppuajasta salilla kunnes kortti on finaalissa. Ostankin nykyisin vain yksittäiskertoja. Tuolla ulkona juokseminen on kyllä hyvä ja halpa liikuntamuoto eikä sääkään haittaa, kun on oikeanlaiset varusteet.
sugar kane www
27.08.2008 - 17:05
Joo moi!

Mäkin "aloitan joogan", tai sitten selitän tuoppeja tarjoaville juoppokavereilleni aloittavani ihan kohta joogan.

Myös minä pidän eniten Kunnon Ruoasta, haluan sienimetsään (se tässä paskakesässä on hyvää, että sieniä on noussut kuin sateella) ja vääntää uunissa kaikkia mausteisia (ja juustoisia) munakoisojuttuja. Ja syödä luumuja.

Sitten fäshöniin:

Katsasta Cheap Mondayn pillifarkut! Itse suosin niitä, ovat laatuun nähden edullisia ja kokoja löytyy. Jos ei löydy, huuda myyjälle ja vaadi. Itsekin tarvin sellaset perusharmaat. Ja takapuoli näyttää takuuvarmasti hyvältä, jos kerran mullakin. Täällä Treella niitä myy vain nuorisovaatehtimot, mutta nykyajan nuorilla on osalla aika tanakat takamukset, tädin onneksi.

Ja hei, vähänkö sun mokkahame varmaan näyttää hyvältä paljaan säären ja saappaan kanssa! Itsekin suosin kyseistä lookkia (villapaitojen kanssa) juuri nyt.

gata www
27.08.2008 - 17:07
OOTSÄ menossa UNHOLY ALLIANCEN keikalle? Koska MÄ OLEN MENOSSA! ASIAA! Trivium, here I come. Slayerii en oo koskaan oikein kuunnellu, mutta siisti nähdä isometalli livenä.

Ja kivat pläänssit sulla. Toivottavasti ei into lopahda alkumetreillä, kuten mulla tuppaa tapahtumaan. Mietin tossa kuumeisesti, että jos ois rykässy ittensä jollekin tanssitunneille, mutta kassotaan, kassotaan... :)
Lumi www
28.08.2008 - 13:23
Mä olen kans tormistautunut tuossa säilönnässä. Toissapäivänä keitin mehuja 10 litraa ja pullotin ne. Nytten juuri ryöppään sieniä ja kunhan näen, että jos sienisalaatin jälkeen vielä jää jotain ni ne suolaan sitten. Mulla on kamala sienibuumi menossa parhaillaan, sieniä sieniä ja vielä kerran sieniä. Sienet on pop!

Pus <3
minh
28.08.2008 - 18:56
Euggis, tänks, tsekkaan mangon, en ole siellä oikeastaan koskaan käynyt, tai ainakaan ostanut mitään. kerran tein kiepin Mangossa ja kaikki vaatteet näytti tuljuilta, mutta pemssillä saattoi olla osuutensa asiaan.

Mariza, hahhaa, kuullostaa ihan meiziltä! Mulla on tapana kilahdella aina treenaamiseen ja vetää pahasti överiksi. Jos aloittaisi rauhallisesti 2-3 kertaa viikossa ja pitäisi sen tahdin vaikka kuinka himottaisi harjoitella, niin touhu saattaisi kestää pidempään kuin syyskauden..:)

Kukkis, jee! Teletappeja! Älä turhaan mulle aaltoile, en ole vielä säilönyt mitään...:o

Puoli tuntia aikaisemmin herääminen on yllättävän helppoa, ainakin näin aamusivujen ensimmäisillä viikoilla. Yksi konsti on sellainen, että jos on tottunut käymään suihkussa aamulla, niin käykin illalla ja herää sitten samaan aikaan kuin jos kävisi suihkussa aamulla. Mulla se ainakin toimii ja sitäpaitsi illalla on paljon kivempi käydä suihkauksessa.

Violet, joo, olen lukenut blogistasi syystunnelmia. laatikkoruuat tekevät syksyn!

Tris, ai että ei millään pahalla, muttei hyvälläkään? Kyllä, Kreetaan matkustettiin. Vakituisessa työssä käyvillä ihmisillä on sellainen juttu kuin lomaraha, joka meillä maksetaan aina kerran vuodessa, kesäkuun palkan yhteydessä. Se on n. kuukauden palkka. Maksoin omani ja Lapsen lentoliput lomarahoista, A. otti Tjäreborgin lomaluoton, jota maksellaan takaisin seuraavat kaksi vuotta. Kela laskee asumistukihakemukseen kuukausituloihin "laskennallisen" 5% lisän, se tarkoittaa juuri sitä lomarahaa ja näinollen kuukausituloni olisivat monta sataa suuremmat kuin oikeasti. Verojakin maksan. En ala mihinkään köyhyyskilpailuun. On perseestä mennä sanomaan toiselle tuollaista. Aina voi vedota johonkin, mitä toinen on ostanut tai käyttänyt rahaa ja sanoa, että turhaan valitat rahanpuutetta, nuokin lomarahat olisit voinut jakaa kahdelletoista kuukaudelle ja vuokranmaksu olisi vähemmän tuskallista. Ei se noin mene. Valitan rahasta silloin kun on valittamista ja NYT ON.

HDC, totta, levykaupoista lähtee aina jotain mukaan. Mutta levyjen ostaminen ei ole tuhlaamista:) Tsemiä kuntosalille, pelasta vatsalihaksesi!
Unelma-Anelma(ihana nimimerkki!), se on ihan totta, että (tyhjän perässä) juokseminen on halpa ja tehokas liikuntamuoto, miksi sen aloittaminen on vain niin vaikeaa? Tuo sun sali-sairastuminen kuullostaa melkein tsykosomaattiselta:)

Neiti Kane, kiitos tiedosta, katsastan Cheap Mondayt(varmaan jossain One Wayssa tms?). On hyvä olla jotain merkkejä tiedossa, farkkujen ostaminen on muuten niin tushkaisaa! Mokkahame on kovassa käytössä, se aiheutti vain -ylläri- ketjureaktion, eli tarvitsen ehdottomasti muutaman tosi hyvän mustan poolon sen kanssa. Sitten vaan biker-saappaat jalkoihin, mokkahamonen roiskeläpäksi ja menoksi.

Sienimetsälle pitäisi tosiaan päästä. Luulen kyllä, että A:n äiti on jo tyhjentänyt Mörholmenin sienistä ja minäkin saan mökkituliaisia. Ai että on helpoksi tehty mulle tämä syysruokailu, sienetkin korjataan talteen mun puolesta.

Gata, kyllä vain! Slayer on ehdottomasti nähtävä, mielellään useammin kuin kymmenen vuoden välein, ettei sielu näivety. Syyskuun lopussa on New Model Army, eräänkin nuoruuteni kauden ykkösbändi, jonka keikoille oli matkustettava Tukholmaan ja Köpikseen. Sen voisi nostalgiasyistä käydä katsomassa. Niin, ja sitten on tietty se Monster Magnet, enkä Lemmyäkään ole nähnyt ikuisuuksiin...huoh...

Lumi, luinkin blogistasi mehu- ja säilöntäkuulumisia. Siinä on meillä kanssa toinen himomarttailija! Mitä sieniä sulla on ja saanks mäkin? En ole muuten koskaan suolannut sieniä, laitapa kuule blogiisi ohje, niin tätikin vois yrittää.

-minh-



Yksi Monista
29.08.2008 - 11:34
Ihan pakko puuttua tähän sieniasiaan, sillä ne ovat intohimoni...

Mistä tahansa marketista saa kamaa, jonka nimeä en sitten milllään nyt muista, mutta se on tarkoitettu juurikin sienien säilömiseen. Se on jauhepussi, joka heitetään kiehuvaan veteen, ja tällä kuumalla vedellä sitten täytetään lasipurkit, jossa ryöpätetyt, pilkotut sienet oleilevat.

Lasipurkki suljetaan napakasti, ja avot, näin meille syntyy säilötyt sienet. Ilma siis myös säilöö sieniä en-osaa-selittää-mutta-tiedätte-kyllä.

Nämä sienet ovat erikoisen hyviä missä vaan salaatissa ja etenkin ihan perusjauhelihakasteessa.

Mummoni opetti.
Kata
29.08.2008 - 17:42
Mokkahame tarvitsee aina kaverikseen mustan poolon! Mä tartten ainakin mustan, valkoisen ja ruskean poolon, niitten pitää olla tiukkoja ja semmoista tiettyä ihkupuuvillaa mikä ei nukkaannu.

Mä olen kauhea kateellinen kun te pääsette sienimetsään. Täällä ei löydy autobaanojen vierestä kuin hassu-sieniä. Ehkä popsin sitten tän syksyn niitä! Slayer!!
Tris www
29.08.2008 - 23:42
"Maksoin omani ja Lapsen lentoliput lomarahoista, A. otti Tjäreborgin lomaluoton, jota maksellaan takaisin seuraavat kaksi vuotta. Kela laskee asumistukihakemukseen kuukausituloihin "laskennallisen" 5% lisän, se tarkoittaa juuri sitä lomarahaa ja näinollen kuukausituloni olisivat monta sataa suuremmat kuin oikeasti."

Logiikka ei mene nyt jakeluun. Kela laskee lomarahasi tuloiksi mutta omasta mielestäsi ne ovat ihan jotain muuta kuin tuloja? Kela laskee vuositulosi eli palkan + lomarahat ja katsoo keskimääräisen kuukausiansiosi olevan lomarahat + tulot/12. Sinusta taas on täysin kohtuutonta että lomarahasi huomioidaan tuloiksi? Sori mutta putosin kärryiltä.

"On perseestä mennä sanomaan toiselle tuollaista. "

Ok. On myös ihan perseestä kirjoittaa "Kommentteja toivotaan, kriittisiäkin sellaisia." kun et mitään kritiikkiä kestä koski se sitten ulkonäköherkkyyttäsi, rahakäsitystäsi tai yhtään mitään.
Tris www
30.08.2008 - 01:30
En palaa tähän asiaan enää kun se ei minulle kuulu paskaakaan mutta kunhan totean että kun viimeksi puhuimme rahankäytöstä n. 3kk sitten niin olit kovin suivaantunut siitä kun vihjasin että saattaisit joskus elää yli varojesi ja kerroit kuinka lasket joka pennin ja käytät 10 vuotta vanhoja rispaantuneita rintsikoita kun ei ole varaa uusiin mutta et sentään salli lapsesi näkevän nälkää tms.

Blogisi perusteella kuitenkin olet viimeisen kahden vuoden aikana käsittääkseni matkustanut kahdesti Saksaan, kerran Mustan meren rannalle, kerran Pariisiin ja nyt Kreetaan ja aikeissa lähteä poikasi kanssa Roskildeen ja sitten suivaantuneena valitat kuinka Kela ei anna sinulle asumistukea vaan laskee lomarahasi tuloiksi. Ja ihmettelet "Miksi tämä on aina tämmöistä?" ja vihjaat näkeväsi nälkää. Kommenttini oli tarkoitus vastata tuohon kysymykseen. Pahoittelen jos loukkasin.
cracker
30.08.2008 - 01:47
Viimeisimpien kommenttien mutruilu itkettäisi nyt sikana ellei se sattuisi naurattamaan aivan pahkasikana. Naurattaa tosiaan niin hervottomati, että on vaikea päästä itse asiaan. Pahinta tässä on se, että jos ja kun lopulta pääsisin asiaan, niin se se vasta naurattaisikin. Asia nimittäin olisi sienet ja Marttaliitto. Heh :D

Eiku ihan totta! Toissapäivänä kävin idioottivarmassa kanttarellipaikassa poimimassa puoli saavillista keltavahveroja. Nehän on helppo paistaa puolikuiviksi ja pistää pakkaseen odottamaan ankeampia aikoja jolloin ne keitetään kastikkeeksi ja tarjoillaan kukkakaalin ja jonkun nisäkkään kanssa tai ilman. Vaan sattuipa kanttarellimetsä olemaan tulvillaan myös pieniä haperon alkuja. Sienissä olen yleisesti ottaen ollut aina kohtalaisen välkky, mutta juuri haperoissa lähes tumpelo. Niitähän on kaiken värisiä ja joka väristä lisäksi karvas ja mieto versio. Tiesin että miedot kelpaa tuoreina salaattiin sellaisenaan, mutta mitä tehdä parilla sadalla pikkuhaperolla? Alustavista epäilyistä huolimatta keräsin nekin rohkeasti mukaan ja kotiin tullessa säntäsin nettiin. Hakusanoilla "haperoiden säilöminen" pääsin kuin pääsinkin Marttojen sivulla ja BINGO!


Marinadiliemen perusohje

(noin 8–10 dl:lle esikäsiteltyjä sieniä)

2 dl etikkaa tai 1 1/2 dl etikkaa ja 1/2 dl sitruunamehua
4–6 dl vettä
2 dl sokeria
1 tl suolaa
mausteita, esimerkiksi mauste- ja valkopippuria, neilikkaa, tilliä, sinapinsiemeniä, kanelia, neilikkaa, inkivääriä tai valkosipulia
liemeen voi lisätä myös 1 dl:n öljyä, mikä pyöristää etikan makua.

Etikan, veden, sokerin ja suolan lisäksi kiehautin kanelitangon, palan tuoretta inkivääria ja ruokalusikallisen sinapinsiemeniä. Haperot sulloin paloiteltuinaa tiukasti lasipurkkiin, kuuma marinaadi päälle ja kansi kiinni.

Tänään kävin vielä tsekkaamassa varman torvisienipaikan. Eipä ollut torvisieniä. Sen sijaan löytyi varhaiseen vuodenaikaan nähden yllättävän paljon kangassieniä, karvarouskuja ja jokunen haaparouskukin. Lampaankääpiä ei näkynyt. Rouskut pääsivät ryöppäyksen jälkeen suolaan ja odottamaan jälleensyntymistään kermaisensipulisena sienisalaattina.

Kun työ oli tehty, mä hain piippuni... Ja paskat! Enpäs hakenukaan. Menin jääkapille ja avasin haperomarinaadipurkin. Uskomatonta, järisyttävää, taivaallista! Voisinpa lähettää sulle tekstarina edes kalpean aivastuksen siitä etikan, kanelin ja inkiväärin tuoksusta...
Tris www
30.08.2008 - 02:07
No mitäs sinulle kuuluu Cracker? :) Mikäs nyt niin naurattaa?

Mutruilin kun puolestani vähän loukkaannuin minhin vihjailusta että olisin ollut asiaton mitä en mielestäni ollut. Uskon minhin oikeamielisyyteen niin ettei hän nyt pahempia pultteja noista vedä vaan ehkä myöntää jopa että jutussa on totta toinen puoli.

Minä puolestani en sienistä piittaa mutta se ei kai ole mikään yllätys ;)
Tris www
30.08.2008 - 02:22
Sori kun pommitan tätä blogia mutten kai halua jättää noita rahakommentteja viimeisiksi kun siitä jää kuitenkin jonkinlainen pieni pelko toisen reaktiosta. Olen itse vaan aika pedantti (uudessa lausunnossani mainittiin tuo sanakin "pedantti") rahan kanssa ja huomaan jos toisilla on epäjohdonmukaisuutta asiassa. En tarkoita pahaa. On vaan vaikea olla kommentoimatta tuollaista...

Ostin itse farkut Töölön kirjastoa vastapäätä olevasta kaupasta. Siellä on loppuunmyynti. Myyjä on n. viisikymppinen ulkomaalainen nainen ja kertoi myyvänsä kaiken pois nyt 13 päivän aikana. Meillä varmaan vaatemaku on erilainen mutta siellä näytti olevan kaikkea kivaa halpaan hintaan. Ajattelin mainostaa omassakin blogissa paikkaa kun kävi vähän sääliksikin tuo nainen kun se kauppa on niin huonossa paikassa ettei se kannata. Siinä Valintatalon vieressä Töölössä. Käyn matkoilta palattuani vielä uudestaan ajan kanssa tsekkaamassa sen. Ja mainostan blogissani mutta nyt unohdin kun jäin pohtimaan omia kuviani ja niiden kommentteja.

Viikonloppuja sulle minh ja myös Cracksulle.
ill.
30.08.2008 - 13:48
sienet on hirveitä enkä voi ymmärtää ihmisiä jotka oikeasti tykkää niistä :P pelkkä sienten haju aiheuttaa kuvotusta..

mietinpä juuri eilen että kenen keikalle lähtisin jos olisi mahdollisuus.. vaihtoehdot kutistuivat Astral projectioniin ja Linkin parkiin. no ehkä vielä joskus
Cracker
30.08.2008 - 13:59
Ai Tristanhan se siinä. Moi! En ollut tuntea, kun olit lyhentänyt nikkiäs sitten viime näkemän. Hyvin olet laskenut Minhin matkustelut, Sitä et tainnut kuitenkaan tietää, että Minh oli kaiken kukkuraksi ihan tipalla päästä juhannuksen tienoilla mun kyydissä Inkoosta Tallinaan ja takaisin. Rätit oli jo melkein mastossa, mutta keli oli niin kova (tuuli 12-14 m/s) että en sitten hennonnutkaan viedä häntä avomerelle keikkumaan ja kastumaan, vaan menin yksin (snif). Matkustamisen väitetään avartavan. ootko koskaan laskenut, paljonko rahaa säästyisi vuodessa, jos dokaisi vain viikonloppuisin ja jättäisi joka arkipäivä yhden Highland Bird pullon ostamatta? Kolmella ja puolella tonnilla tekee jo monta reissua, ja rahaa jää vielä tuliasviinoihinkin, jos osaa vähän venyttää senttejä :)
Tris www
30.08.2008 - 14:20
Juup, kyllä tiesin tuostakin. Soiteltiin minhin kanssa tuossa kuukausi sitten ja puhuttiin tuostakin.

Olen vaihtanut viskin vodkaan. Kovasti menee siihen rahaa tosiaan mutta tiedän että se on oma vika ja Kelan tuilla tulisi ketterästi toimeen jos joisi vähemmän. Kävin pikavisiitillä A-klinkin kun muunmuassa viinaan menevä raha vitutti. No, ojasta allikkoon se meni - taidan joutua maksamaan 52 euroa omasta pussista. Sillä olisi saanut kuusi vodkapulloa.

Matkustella en itse voi kun ahdistun vieraissa paikoissa. On tosi kiva että minh pääsee matkustelemaan kun tykkää siitä mutta hassua jos ajattelee että Kelan tulisi laskea matkoihin menneet rahat erikseen ja ymmärtää että perustoimeentuloon jää siksi vähemmän fyrkkaa. Ei Kela maksa munkaan vodkia. Varatililtä ne otetaan. Onneksi on sellainen sentään.

minh
30.08.2008 - 16:34
Minä en katso velvollisuudekseni selvitellä raha-asioitani täällä blogissa. Matkat on suurimmaksi osaksi A:n maksamia, viime vuoden Samos ja Pariisi kokonaan hänen maksamiaan. Samoin toissavuoden Kroatia. Mustallamerellä en ole koskaan käynyt.

Kelan toiminnasta senverran, että soitin kesällä yleiseen asumistukeen ja ilmoitin kaikki tiedot suoraan palkkakuiteista, talonkirjaotteista, vuokrakuiteista ym ja virkailija laski siitä suoraan, että minulle kuuluisi asumistukea 90 euroa kuussa. Siitä vähennetään 50 euroa kuukausittain aikoja sitten maksettuja asumistukia, kunnes 1500 on tullut täyteen(päätös, johon ei ollut valitusoikeutta). Nyt maksan sen 1500 kuukausittain lapsilisästä, kunnes se noin vuoden päästä loppuu ja makselen sen jälkeen ihan palkkatuloistani.

On perseestä tulla selittämään tänne rahankäytöstäni, kun et siitä mitään tiedä. Minä en vihjaile näkeväni nälkää. Pystyn elämään ja maksamaan laskuni ja jopa lyhentämään matkavelkaa vähän omalta osaltani, mutta vain niinä kuukausina kun töistä tulee bonukset ja minulla ei ole laskuja. Vuokran ja laskujen jälkeen olen miinuksella ja elän veloiksi. En halua kertoa julkisesti tulojani tai vuokrani määrää, koska se ei kenellekään kuulu. Minusta ei myöskään ole asiallista tulla tänne laskeskelemaan matkojani tai vaateostoksiani, osaan sen tehdä itsekin.
haluan kyllä kriittisiäkin kommentteja, mutta mieluiten ehkä mielipiteistäni ja ajatuksistani eri asioista kuin raha-asioistani, joista lukijat eivät mitään tarkkaa tiedä.
-minh-
Tris www
30.08.2008 - 20:58
Juu-u, minä olen pointtini jo ilmaissut (kai jo pariinkin kertaan). Ei mulla muuta ollut.
Tris www
30.08.2008 - 21:12
Ihan pakko vielä vaan kysyä

"Kelan toiminnasta senverran, että soitin kesällä yleiseen asumistukeen ja ilmoitin kaikki tiedot suoraan palkkakuiteista, talonkirjaotteista, vuokrakuiteista ym ja virkailija laski siitä suoraan, että minulle kuuluisi asumistukea 90 euroa kuussa. Siitä vähennetään 50 euroa kuukausittain aikoja sitten maksettuja asumistukia, kunnes 1500 on tullut täyteen(päätös, johon ei ollut valitusoikeutta)."

Oliko se sinusta jotenkin väärä päätös? Olisiko "aikoja sitten väärinmaksetut" asumistuet kuulunut unohtaa kokonaan ja antaa sen sijaan sinulle 90 euroa kuussa uutta asumistukea jonka virkailija puhelimessa laski sinulle kuuluvaksi (ilmeisesti tietämättä vanhoista väärinmaksetuista)?

Et ole tilitysvelvolvollinen mutta koska näyt tilittävän niin yritän ymmärtää tilannettasi sekä logiikkaasi sen perusteella mitä täällä kerrot...
tris www
31.08.2008 - 09:32
En palaa tähän asiaan enää kun se ei minulle kuulu paskaakaan.
Tris www
31.08.2008 - 13:01
Toi ei ollut minun viestini.
Meirämmuari
01.09.2008 - 11:23
Jos olisin ns. sydämetön markkinavoima, hykertelisin tyytyväisyydestä aina, kun näkisin köyhien kadehtivan leivänpaloja toisiltaan. (Jos kaipat mielikuvaa tyytyväisyydestä hykertelevästä sydämettömästä markkinavoimasta, mieti tapaa, jolla Simpsonien Mr. Burns sanoo "excellent".) Mitä tarkemmin pienet ihmiset toistensa menemisiä, tulemisia ja ostoksia kyttäävät, sitä paremmin porvari nukkuu yönsä.
minh
02.09.2008 - 00:34
Totta puhut. Kiitoksia kommenteista,
-minh-
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
( e-mail )
Kuvaus
Keski-ikää lähestyvä ikuhörhö kertoo ja selittää asioita - itselleen parhain päin tietysti. Haarakiilakonttorissa keskitytään olennaisuuksiin, kuten sukkahousuihin.