Kun juuri Lumilta luin, että olen tehnyt tämän vuosi sitten, niin tehdäänpä tänäkin vuonna. Ja ensi vuonna jne.
1. Mitä sellaista teit vuonna 2006, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
En keksi. Kaikki on niin tehty ja nähty...
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Yritin, mutta epäonnistuin. Nyt en tee lupauksia, olen tehnyt niitä jo syksyn mittaan.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä, ystäväni, mutta vauva kuoli pian syntymänsä jälkeen.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei läheinen, mutta poikani paras ystävä ja ystäväni vauva, ne kyllä tuntuivat molemmat kovasti.
5. Missä maissa kävit?
Ruotsissa, Virossa, Kroatiassa, Bosniassa
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2007, jota puuttui vuodesta 2006?
Yksin(pojan kanssa) eläminen, matka ystävän luokse, vieroitus, läppäri.
7. Mitkä vuoden 2006 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Muistan hyvin päivän, jolloin sovimme, että muutamme erillemme A:n kanssa, sekä tietty sen kroatian-matkan. Hiljan katoamisen vuosipäivän.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Töihinmeno.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Vieroituksen epäonnistuminen, avoliiton epäonnistuminen, erään ystävyyssuhteen kuoleminen.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Ai kärsinkö??!! Välilevynpullistuma ei enää juuri vaivaa, mutta riippuvuus kyllä.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Varmaan joku lahja, itselleni en ole ostanut oikein mitään.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Erään riemuidiootin, jota en mainitse sen tarkemmin.
13. Kenen käytös masensi?
Entisen ystävän,joka katkaisi välit syytä kertomatta, sekä toisen, joka puhui minusta paskaa.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Kroatian-matkasta, Katan Suomeentulosta
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2006?
Kashmir: Kalifornia
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Surullisempi
b) laihempi vai lihavampi?
taidan olla about yhtä lihava, välillä laihduin, mutta lihosin taas.
c) rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi!
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Panostaneeni itseeni ja hyvinvointiini, osoittaneeni rakkautta ja hellyyttä poikaystävälle. Liikkumista ja kirjoittamista.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Vetämistä, riitelyä.
20. Kuinka vietit joulua?
Samoin kuin viime vuonna, perheiden kanssa, mässäten.
22. Rakastuitko vuonna 2006?
En, mutta rakastin.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään.
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Sopranos, Bad Girls, Lost, Oz, Weeds, BB.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Ehkäpä Zadie Smithin "On Beauty"
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Kashmir, Tool, vanhat rakkaudet uudelleenlöydettyinä.
28. Mitä halusit ja sait?
Töitä, matkan, digiboksin.
29. Mitä halusit muttet saanut?
Yllätyksen joululahjaksi mieheltä, läppärin, ystävyyssuhteen korjattua, kirjoitettua.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Brokeback Mountain.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Olin kai 34 ja mitään ihmeitä en tehnyt. Riitelin väsymystäni.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Vieroittuminen, kirjoitusprojektin loppuunsaattaminen.
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2005?
Sukkahousut valuivat liian usein(pitää panostaa parempiin), samat vanhat rytkyt, farkut tai hame. Kissankarvapeite kaikissa vaatteissa.
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Laps, ystävät, kirjoittaminen, blogit.
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Politkovskajan murha, hyökkäys Libanoniin.
37. Ketä ikävöit?
Hiljaa, L:ää, Ä:tä ja ihmisiä, joita en ole nähnyt pitkään aikaan.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Ystävystyminen Katan kanssa oli järisyttävän ihanaa, mutta en laita ystäviäni paremmuusjärjestykseen. Myös M:n kanssa oli ihania hetkiä ja hyviä keskusteluja. Lostikseen olen tutustunut vasta ja hän on upea.
Ja nyt täti lähtee töihin!
-minh-
minun piti vastata tuohon samaan meemiin tänään, mutta sitten eksyin kirjoittamaan mummostani ym. kuten aina.
No, onpahan jotain, mitä tehdä vaikka huomenna.
Haluan virallisesti ilmoittaa, että selkä on parempi ja pystyn taas hengittämään.
Teen myös tämän meemin.
Hopola, ai ei sielläkään hyvä päivä, täällä ihan saatanallinen. Meinasin kampittaa yhden tädin, joka tönäisi ohikulkiessaan ja huusin, että "oho". Kiljuin perään, että "tarkoittiko tuo anteeksi" ja muija vain nauroi. Lopulta kiihdyin sellaiseen raivoon kaikesta tänään tapahtuneesta(lähinnä illalla töiden jälkeen kaikki alkoi kasautua ja vituttaa niin, että himassa jo kiljuin ja pompin tasajalkaa), että näin punaista, eikä sitä ole tapahtunut pitkään aikaan.
Obeesia, täältä saa pölliä meemejä niin paljon kuin sielu sietää! Olkaatten hyvät!
-minh-
(kerrankin ajoissa liikenteessä...)
-minh-