Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
24.07.2007 - 08:29
Töissä kaikki valmiina. Tulin aikaisin, kun en yöllä tehnyt muuta kuin pyörin kylmässä hiessäni ja jalat tekivät kauheita pakkoliikkeitä. Kun kädet liittyivät viiden aikaan mukaan riehuntaan, katsoin parhaaksi pysyä hereillä ja sitten nousta ja tulla suoraan töihin. Kaikki on valmista, joten bloggaan nopeasti, kuten paha työntekijä konsanaan.

Yli kolme viikkoa tätä on vedetty tätä putsia, enkä tosiaan osaa sanoa, milloin helpottaisi. Välillä luulen, että on parempi päivä, mutta sitten tuleekin ilmi, ettei olekaan. Kata on  tänään jo muualla ilahduttamassa muita ihmisiä ja se on tietysti surullista, mutta myös parempi niin nyt. Ja tietysti näille kaikille muille ihanaa.

Töissä oli lomien ja sairauksien jälkeen karmea kaaos ja selkä ihan paskana siivoamisesta, nostelusta ja ryömimisestä. Tänään joku muu saa ryömiä ja tehdä ne liikkeet.

Sain juuri banaanin alas, vähän vettä ja kaksi kodeiinia, jotka lämmittävät kohta.

Minulla on mitta täynnä kaikkea, eikä kiinnostusta mihinkään. Jos joskus tästä vielä ihmiseksi muutun ja alan tehdä jotain, kiinnostumaan jostain, niin sanokaa jos huomaatte. On niin toivoton olo. Mitä tässä elämässä on muuta, kuin kama? En minä enää tiedä, vaikka olenkin tehnyt kaikkea muutakin nämä vuodet.

Sain linkin ja katselen näitä joka päivä. Peljästykää ihan rauhassa, onhan nuo oksettavia, mutta myös sellaisia, ettei niistä saa silmiään irti. Ehkä joskus minäkin ajattelen: Hyi helvetti, miksi vitussa minä tuollaisia katsoisin? Mutta nyt näen sen saman himon ja epätoivon kasvot, kuin niin monella tässäkin kaupungissa. Erityisesti loppupuolen harmaasilmäinen nainen saa minulle omituisen olon.

Onneksi on omakin projekti ja pitää kirjoittaa.
Löysin sitten tällaisen blogin ja kommenttiketjun. Varmaan ihan normaalia päivitellä ja olla sitä mieltä, ettei narkkareilla ole mitään arvoa ja ne pitäisi kaikki sulkea jonnekin saarelle tappamaan toisensa, mutta tulin silti tosi surulliseksi tästä. Kuvassakin on huono asenne. Leima. Ei mitään muuta, kuin heroiiniaddikti. Ei esim. nainen, sisko, tytär, masentunut tai sairas ihminen vaan nisti vaan. Hyvähän se on valokuvaajan mennä räpsäisemään tuollainen ja laittaa blogiinsa sossupornoilua varten, mutta entäs tuo nainen? Eikö hänellä ole oikeutta esim. yksityisyyteen tai omaan kuvaansa, koska hän odottelee aamufiksiään?

Äh, kohta avaan ja ajattelin huiskutella pölyjä ennen sitä, minkä nyt ehdin. Töissä en kestä epäsiisteyttä, kotini on kauhea läävä. Mutta senhän te kaikki jo tiedättekin.

Ai, maha meni kuralle, taidan juosta kohta.

En muuten lähde sinne vitun Kreikkaan ja se siitä.
-minh-
cista kirjoitti 24.07.2007 - 09:38
Kuvat todella koskettavia ja surullisia.

Toivon parempia vointeja ja fiiliksiä.
Taustalla tsemittäen
SusuPetal kirjoitti 24.07.2007 - 09:45
Jo kolme viikkoa, sinnikkyyttä!
hitaasti. kirjoitti 24.07.2007 - 09:46
ei voi muuta toivottaa ku voimia vaan. paha sanoa, että kyllä se siitä, kun ei oo moisesta kokemusta, mutta uskon ainakin, että kyllä se siitä. ajan kanssa.

niin, ja tietysti täytyy vielä sanoa, että olet jo näin pitkällä, onnea! uskon, että blogisi auttaa myös muita samassa tilanteessa olevia.
Lumi kirjoitti 24.07.2007 - 10:08
Huomenta ! Mä en valitettavasti uskalla edes avata tuota linkkiä jonka takana noita kuvia on, joskus näin jotenkin ni kauhean kuvan joka säilyy mielessäni varmaan aina, vaikka luulisi etten kavahda noita kuvia, mutta kyllä vaan.

On elämässä paljon muutakin vaikkei se nyt siltä tunnukaan. Kunhan olet kunnolla terve alat tekemään jotain josta innostut ja pidät, alat harrastamaan taistelulajeja joita rakastat ja alat matkustelemaan ja kirjoittamaan. Ja loppujen lopuksi eihän se/tää elämä ole niin erilaista, ei aina voi kiinnostaa edes vaan sitä menee kuin juna ratojaan pitkin. Tottakai elämä tuntuu tympeälle vielä pitkäänkin (tai osaksi niin kuvitteleekin), puhuvat puolenvuoden-vuoden jälkiajasta lopettamisen jälkeen, mutta ehkä se on sitä mielen tapaa testata sua, että kuinka kauan jaksat.

Ja eihän nyt Kreikanmatkaa kannata missata, kyllä kaikki järjestyy ennen sitä, sinne on vielä aikaa.

Pus.
Tiina kirjoitti 24.07.2007 - 10:17
Hmm, mä en kyllä nähnyt noissa kuvissa mitään pelottavaa tai oksettavaa.
Karuja ne olivat, mutta tavallaan kuitenkin kauniita.

Jatka vaan porskuttelua.
kaura kirjoitti 24.07.2007 - 11:42
Toipuminen voi kyllä olla sietämättömän hidasta! Tai jos tulee harppauksia eteenpäin, tulee myös romahduksia takaisin. Välillä ajattelen, ettei tässä mitään, kyllä tämä tästä jne. jne. ja sitten tuleekin lekalla päähän -takapakki. Takapakin kohdalla on vaikeaa uskoa, että tämä on vain väliaikaista ja ihan oikeasti olen päässyt harppomalla eteenpäin, tää on taantuma, joka menee pois. On vain mielessä, että miksi kaikki ponnistelu kun kaikki kumminkin menee päin helvettiä. Sitten kun on taas paremmin oma itsensä, kumartaa itseään maahan asti kunnioituksesta, kun on jaksanut tehdä isoja juttuja vointinsa eteen. Näin ainakin meillä Uupumus-depikselässä päin menee.
Maria kirjoitti 24.07.2007 - 11:53
Mä pidin niistä valokuvista. Ne olivat rujoja, mutta ehdottomasti niissä oli paljon kauneutta.

Tuo huumeidenkäyttäjien leimaaminen ja demonisointi on jotain niin järkyttävää, etten tiedä edes mitä sanoisin siitä. Jotenkin narkkareita lyötäessä unohdetaan aivan täysin, että he ovat täysin samanlaisia ihmisiä kuin kuka tahansa.

Joskus mun tekee pahaa, kun kuulen esim. oman isäni puhuvan jotain todella julmaa ja kamalaa narkkareista. Mietin aina silloin, että mitenköhän senkin äijän maailma järkkyisi, jos tietäisi, että mulla on huumetaustaa ja että mun veljellä on jopa huumetuomio. Ukkoni ei nimittäin tiedä näistä asioista mitään...

Hienoa Minh, että olet jo kestänyt kolme viikkoa! Sinnittele vain eteenpäin. Minä ja muut täällä ollaan täysillä komppaamassa!!
Etappisika kirjoitti 24.07.2007 - 12:11
Huumeet ja käyttäjät ovat näitä "hyviä vihollisia", joita on turvallista mätkiä - klassikkoteoksessa Nils Christie - Kettil Bruun: "Hyvä vihollinen: huumausainepolitiikka Pohjolassa" asia tulee selväksi: monimutkaisiin asioihin tarjotaan yksinkertaisia ratkaisuja. Tämä on sekä poliittisesti korrektia että poliitikolle helppo paikka napsia pisteitä "jämäkkyydestä" tai vastaavasta vaatimalla kovempia vankeustuomioita jne.

Olen vähän kanssa ajatellut, että nämä valokuva- ym. reportaasit eivät välttämättä ainakaan kaikki ole tarpeellisia. En nyt puhu tuosta kuvasarjasta johon tässä linkität, vaan yleisemmin. Esim. valokuvaaja heittää näyttelyn jostain "rankasta" aiheesta ja ura etenee. Mutta vastuuta voisi myös kysellä, vilpittömyyys ei aina minusta ole se mikä riittää tekemään asiasta hyväksyttävän. Kuvat kulkevat, kumuloivat merkityksiä, mutta siihen se usein jää, aihe on syöty tyhjäksi, ja sitten vaan bring in the next batch, let's see now, got any paedophiles this time...?
purrrrina kirjoitti 24.07.2007 - 12:37
Tuli mieleen, että noiden huumekuvien ja -leffojen katseleminen ovat varmasti tärkeä osa vieroittumistasi. Toisaalta pysyy kirkkaana mielessä mistä olet pyrkimässä pois ja toisaalta tämä kaikki kertoo sinun tarinaasi - addiktiosta siis, ei kuitenkaan tietenkään samanlaisissa olosuhteissa kuin esim. tuon linkin takana olevissa kuvissa. Addiktio on osa sinun menneisyyttä ja tavallaan aina myös nykyisyyttä. Ehkä asian silmiin katsominen toipumisprosessin aikana on tärkeää monellakin tapaa. En tod. väitä ettetkö olisi asiaa tiedostanut jo aiemmin ja tarkastellut itseäsi rehellisesti silloinkin. Jotakin SUURTA on kuitenkin tapahtunut, koska nyt sinä olet kuivilla. Hetki sitten et ollut. Se muutos on niin suuri, että ei ihme, että katsot asiaa nyt monelta kantilta ja tarvitset näitä kuvia - elokuvallisia, kirjallisia tai valokuvallisia. Mitä mieltä itse oot? Voipi olla, että liian keittiöpsykologista soopaa toi mun mietintäni...

Joka tapauksessa mä olen tosi ylpeä susta! Tää saavutus on upeinta! Hengessä edelleen mukana tsemittämässä!
Anu kirjoitti 24.07.2007 - 12:55
"Hyvähän se on valokuvaajan mennä räpsäisemään tuollainen ja laittaa blogiinsa sossupornoilua varten, mutta entäs tuo nainen? Eikö hänellä ole oikeutta esim. yksityisyyteen tai omaan kuvaansa, koska hän odottelee aamufiksiään?"

Tuosta kuvasta tuli mieleeni, että luen just nyt ainakin tähän asti (eli noin puoleenväliin) älyttömän hyvää kirjaa, jossa puhutaan valokuvaamisen moraalista. Siinä käsitellään sotakuvausta, mutta oikeastaan se, mitä siinä puhutaan, sopisi muuhunkin ihmisten kuvaamiseen, ja varsinkin poikkeavissa oloissa. Kyseessä on Arturo Pèrez-Reverten Taistelumaalari.

Mitä tulee elämän sisältöön, asian ydin on käsittääkseni siinä, että pitää hyväksyä, ettei se välttämättä ole mitään suurta. Tavallista arkea, ja sitten aina välillä jotain muistettavampaa.
Elli kirjoitti 24.07.2007 - 13:18
Minä en todellakaan ymmärrä mitä kaunista noissa kuvissa on...Voiko joku perustella tai kertoa mikä teidän mielestänne niissä on kaunista? Ihan vilpittömästi kysyn.
minh kirjoitti 24.07.2007 - 14:03
Hyviä kommentteja, mutta tässä safkiksella vastaan nopeasti vain Ellille: kuvaajan myötätunto ja rehellisyys, kaikki tunteet, joita "jopa" täysin fucked-up nisteillä on, välittyvät kuvista. Se niissä on kaunista, minun näkökulmastani.
-minh-
purrrrina kirjoitti 24.07.2007 - 14:43
Samaa mieltä. Kuvissa on läsnäoloa, ei leimaamista. Kuvat ovat kuin päiväkirja minusta. Jokaisen elämässä on kauneutta. Kuten vaikka se kuva, jossa nainen on kukkien keskellä. Mitä muuta se on kuin pyrkimystä tekemään ympäristöstään viehättävän? Tai se kuva, jossa mies jahtaa sängyllä alastonta naista. Rakkautta, johon kuuluu osana intohimoa. Miten se ei ole kaunista jonkin mielestä?

Kauneus häviää, kun pelko sumentaa näkökentän. Väitän.
purrrrina kirjoitti 24.07.2007 - 14:46
Huomasin juuri, että lause "Kuvat ovat kuin päiväkirja minusta." kuulostaa siltä, että kuvat olisivat kuin minun päiväkirjani. Lauseen pitäisi tietenkin olla tässä järjestyksessä: "Minusta kuvat ovat kuin päiväkirja."

No niin, lähden tukkimasta kommenttilootaasi. Taisin hieman innostua, kuten aina... ;-)
Elli kirjoitti 24.07.2007 - 15:34
Kiitos. Purrrrinan toteamus pelon sumentamasta näkökentästä pitää varmasti paikkansa. Mä näen noissa kuvissa jotain pohjatonta surua mutta taidankin heijastaa niihin omia tuntemuksiani.

Minhille toivotan kaikkea mahdollista hyvää, olet tosi vahva ja sinnikäs taistelijatyyppi tekstiesi perusteella!
minh kirjoitti 24.07.2007 - 17:01
Etappisika, Hyvä vihollinen on helvetin hyvä perusteos ja varsinkin kaikille, joilla on näitä yleisimpiä harhakuvitelmia ja myös kun ajatellaan politiikkaa ja irtopisteitä. Hyvin muuten tuotu tähän ketjuun mukaan tuo.

Anu, kuullostaa mielenkiintoiselta, täytyy lukaista.Mitä olet itse miestä tästä Alfien kuvasta ja sen bloggaamisesta?

Purtsi taas kiteytti loistavasti: pelkohan se ja pelko on myös ymmärrettävää, kunhan siihen ei takerru ja pureudu kiinni niin, ettei anna itselleen lupaa nähdä sen taakse.
Onhan noissa kuvissa surua, apatiaa, toivottomuutta, kaikkea mahdollista, mutta myös rakkautta ja kauneutta.

Tulin kotiin kuin Renton Trainspottingissa opaperäpuikot perseessä. Voi herranjumala! Minulla vaan ei ollut enää helpotuksia, nekin on lopussa.

Tutulla paikalla istui tuttu rapisjengi odottelemassa ilmeisesti jotain suurta tapahtuvaksi, koska heroiiniahan saa taas Stadista helposti ja kohtuuhintaan. Että sitä varmaan. Nuoria näytti olevan mukana, mutta itse asiassa nuorimmat on huonoimmassa kunnossa. Se päivittäinen ohikävely siitä on kyllä ihan hanurista, koska minun on pakko vain kuunnella musiikkia ja yrittää katsoa muualle. Ettei vaan tule lähdettyä juttusille.

Tämä on näitä takapakkipäiviä, ehkä huomenna on paremmin. Nyt pökrään.
-minh-
Anu kirjoitti 24.07.2007 - 20:44
Minä en tykkää, että tuo kuva on julkaistu blogissa tuollaisella otsikolla - enkä varsinkaan tykkää siitä keskustelusta, jota blogimerkinnän kommenteissa käydään. Blogin pitäjä ei itse kovin innokkaasti toppuuttele halveksuvia ja pilkkaavia kommentteja, vaan lyö vähän vettä myllyyn ja lopulta myöntääkin, ettei kohdellut kuvansa kohdetta ihmisenä. Aika rumaa ja epäreilua.

Vaikka itse kuvaan paljon, vältän ihmisten, varsinkin vieraiden kuvaamista ja olen tosi arka julkaisemaan kuvia ihmisistä, vaikka saisin luvankin. Minusta se tuntuu usein tunkeilulta, ja internet julkaisuvälineenä jotenkin edesauttaa sen unohtamista, että kuvassa tosiaan on ihminen.

Koita pärjätä huomiseen, se on uusi ja toivottavasti parempi päivä taas.
Menninkäinen kirjoitti 24.07.2007 - 21:42
http://www.jessicadimmock.com/gallery1.html

IHANAA! IHANAA! MAHTAVAA!

Miettii ... miksi toinen täällä valon lapsi on?
funka kirjoitti 24.07.2007 - 22:24
Dimmockin kuvat ovat kyllä niin kauniita. Riipaisevan kauniita. Joskus aikaisemminkin törmännyt sarjaan, mutta tänään kuvia katsellessa rupesi melkein itkettämään. Hyvällä tavalla.

Viimeaikoina olen törmännyt useasti näihin "nisti on nisti, kuolkaa kaikki"-tyyppeihin. Niin ahdistavia ja lähes agressioita herättäviä. Eikö ne tajua, ovatko ennakkoluulot ja pelot tosiaan niin kovat? Pyöriskelköön siinä omassa pyhyydessään sitten.

Otan vain niin henkilökohtaisesti kaiken tuollaisen. Ehkä se on heikkous, mutta tuntuu kuin he loukkaisivat minulle rakkaita, hienoja ihmisiä. Varsinkin kun tietää leimaamisen osaltaan vain huonontaneen rakkaideni elämää.

funka
Jatkakaa...
minh kirjoitti 24.07.2007 - 22:45
Menninkäinen, multa nyt lirvahti sun pointti ohi, mutta ehkä voit selittää?

Anu, samaa mieltä ja yritin monta kertaa kirjautua moblogiin kommentoimaan ketjua, vaikka olisi kuinka vanha. Ei onnannut.

Onneksi ystävä käymässä, mukavaa juttelua ja paljon asiaa. Illalla Lapsen kanssa ja ruokaa jne. Nyt vois yrittää nukkua, jos mitenkään onnistuu.

Funka, mulle tulee tuollaista meiliä koko ajan: "kuole, nistihuora" ja vitut enää siitä nakkaan. Kun se kohdistuu kaikkiin addikteihin ja noin yleisellä tasolla, se satuttaa, mutta henk. koht. en voisi vähempää välittää.

Kävin tänään valokuvassa. Näytän surkealta ja onnettomalta niissä, mutta päätin säästää.
-minh-
Eräs Saara kirjoitti 24.07.2007 - 23:03
Enstekski noi kuvat ON hienoja, vaikka ne ei mitään feel good -kamaa olekaan.

Sit toistekskii proggiksia pystyyn ja muuta semmosta inspistä kehiin, ni unohtuu ylimääräset kemikaaliasiat, ainaki välillä.

Kolmanneks oli kai olevinaan jotain, mutta se jäi matkan varrelle.
Menninkäinen kirjoitti 24.07.2007 - 23:17
Lainaus: "Menninkäinen, multa nyt lirvahti sun pointti ohi, mutta ehkä voit selittää?"

Vain elämää, ei sen enempää. Tää on.

Elämä suorastaan pursuaa tahallista ja varsinkin tahatonta ironiaa + kaikkea muuta yhtä omituista. Taidatko sen kiistää?
Nettipoliisi kirjoitti 24.07.2007 - 23:31
Ironia - samoin kuin kyynisyys - on perseestä. Ihmisellä on vähintään yhtä suuri oikeus pyristellä verkossa kuin kalalla tai räpistellä kynttilän liekissä kuin yöperhosella.

Ilmoitin Menninkäisen asiattomasta viestistä ylläpidolle, joka tulee aikanaan vastaamaan siitä Helsingin käräjäoikeudessa.
minh kirjoitti 24.07.2007 - 23:56
Ehheh, en kiistä, mutten myönnäkään, koska en ota rosista nyt just tähän hätään kontolleni...:D

E.S. Proggikset on just nyt parasta. Koko ajan tulee, kuin tuuban suusta, ei ehkä mitään ihmeellistä, mutta jotain hyvää siinä on oltava tai ei jaksaisi uskoa.

Vittu vieläkään ei nukuta.
-minh-
Nettipoliisi kirjoitti 25.07.2007 - 00:31
Käräjäoikeudesta on lyhyt matka linnaan.

Linnassa hiljaista on....

Schlafe, mein Minhlein, schlaf ein...

http://www.krankerfrank.com/out.php?id=1299

;)
Menninkäinen kirjoitti 25.07.2007 - 02:18
Aivan mielettömän upea esitys! Varsinkin säveltäjältä ja ennen kaikkea solistilta, jonka korkeimmat sävelet MP3-pakattuina valitettavasti soivat säröten. Pojalla oli muuten täsmälleen samanlaiset hörökorvat kuin meillä menninkäisillä.

Alkuperäisiä sanoja en löytänyt netistä. Alla on samaan melodiaan astetta sur(ullise/kea)mmat sanat. Niistä tuli etsimättä mieleen Juicen hieman eri tilanteessa havaitsema fakta: Elämästä ei selviä hengissä.



Schlafe, mein Prinzchen

Schlafe, mein Prinzchen, schlaf ein.
Daß du lebst, kann leider nicht sein.
Nicht Liebe ließ dich ja entstehn,
nein, du warst doch nur ein Versehn,
von keinem gewollt und geliebt.
Am besten, wenn es dich nicht gibt.

Was sein muß, das muß nun mal sein.
Schlafe, mein Prinzchen, schlaf ein.
Schlafe, mein Prinzchen, sei still.
Wer kann denn schon, wie er will?
Schau doch die Welt, die so schlecht,
nirgends gilt Würde und Recht.

Bäume stehn sterbend im Wald.
Ach, und die Menschen sind kalt.
Weil ich das alles nicht will,
schlafe, mein Prinzchen, sei still.
Väter und Mütter, sagt nein!
Schläfert die Prinzen nicht ein!

Tötet nicht Leben im Schoß!
Türmt nicht die Schuld riesengroß.
Bringt soviel Unschuld nicht um,
nur, weil ihr glaubt, sie sei stumm.
Hört die Millionen doch schrein!
Väter und Mütter, sagt nein!

(von Diakon Werner Kießig; http://www.birke-ev.de/pdf/08_Sep03.pdf)


Nettipoliisille totean vielä, että diminitiivimuoto Minhlein svengaa tosi hyvin ensimmäisen säkeen lopun kanssa, mutta Minchen olisi ollut uskollisempi alkutekstille. Kiitos linkistä kuitenkin :)
minh kirjoitti 25.07.2007 - 06:59
Kiitos, mutta mun saksa ei ole kauhean vahvaa, joten täytyy alkaa vissiin kaivelemaan jostain suomennoksia...

käräjöimisiin, rakkaat ihmiset!
-minh-
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Kuvaus
Keski-ikää lähestyvä ikuhörhö kertoo ja selittää asioita - itselleen parhain päin tietysti. Haarakiilakonttorissa keskitytään olennaisuuksiin, kuten sukkahousuihin.
kerstapärröin

        
Kommenttiystävällinen blogi
Kommentteja toivotaan, kriittisiäkin sellaisia.
Kaikille pyrin jonkun sanasen laittamaan vastaukseksi.
Blogin sisällöstä ja muodostakin otetaan kritiikkiä vastan, samoin mielipiteistäni.
Kommentilootista koostuu mielestäni tämän blogin paras anti.
-minh-

Ansaittu tytöiltä