En minä oikeasti ole niin pahantuulinen ja masentunut, kuin mitä kaksikymmentä viimeisintä merkintää antavat ymmärtää. Blogi on vaan niin kiva valituskanava. Ja minä inhoan valitusblogeja. Ymmärrätte siis varmaan dilemman.

Juu, nyt on sillä tavalla, että asiat menevät niin täysillä pitkin vittua, että en jaksa enää edes ahdistua tai masentua. Tässä ei ole enää mitään järkeä, nyt jo naurattaa koko touhu. Katsotaanpa:

Olen haaveillut uuden talvitakin ostosta viimeiset kuusi vuotta. Uusin talvitakkini on kammottava musta hökötys, jonka ostin H&M:stä vuonna 2001 muistaakseni, kun olin baarissa töissä ja löysin kohtuukivan näköisen halvalla. No, tehdän tiedätte mitä halvoille vaatteille tapahtuu, kun niitä kuukauden pitää. Olen siis joka syksy ihaillut kivoja, laadukkaita talvitakkeja lehdissä ja kaupoissa ja miettinyt, että ehkä sitten tammikuun alesta voisin poistaa jonkun. Tammikuu nyt kuitenkin sattuu olemaan se kuukausi, jolloin rahaa on kaikkein vähiten käytettävissä ja joka vuosi olen ajatellut, että no, etsin sitten kirpparilta jonkun tai katson syksyllä kun rahatilanne on parempi. Miten niin parempi? Rahatilanteeni on ollut parempi yhden ainoan kerran sen jälkeen kun menin töihin takaisin, nimittäin viime joulukuussa, kun painoin apinanraivolla kahta työtä ja säästin rahaa Esmeraldaan ja Kölninmatkaan.

Ehdin jo tehdä budjetin ensi kuuksi, kun ajattelin, että tiedän mitä laskuja sieltä pärähtää ja sen takia laskin, että voin ostaa yhden ihan siedettävän, joskin huonolaatuisen halpistakin palkkapäivänä ja minulla on jopa varaa maksaa se viisikymppiä takista. Paskat ja moro. Kela lähestyi kirjeellä, jossa ilmoitti perivänsä asumistuet takaisin viimeisen vuoden ajalta, yhteensä 1600e. Tätä ennen olen saanut päätöksen, että asumistukeni on nykyään 30e/kk. Ensin ajattelin, että oh well, siinähän perivät sen kympin kuukaudessa, mutta sitten tajusin, että tässä on tapahtunut suuri vääryys ja epäoikeudenmukaisuus ja minultahan ei jumalauta peritä mitään takaisin! Valitan ja vien sinne paperisilppua niin kauan, että takaisinperintä perutaan ja saan vielä kaupanpäälle sen asumistuen, joka minulle Kelan laskurin mukaan kuuluu. Kelan päätöksen mukaan tienaan 350e enemmän kuin oikeasti tienaan, vaikka jokaisessa helvetin palkkakuitissa ja tositteessa lukee oikea palkkani. Ainoa kuukausi, jolta takaisinperinnän sallin, on viime vuoden joulukuu. This is war!!!!

No, mitäs tässä yhdestä talvitakista meuhkaamaan, mutta kun ihminen tarvitsee joskus uuden talvitakin ja nyt alkaa olla jo niillä rajoilla, että pysyykö tuo helvetin reuhka enää päällä. Siksi vaan tässä avaudun.

Nyt tarpeeksi rääyttyäni ja kiroiltuani voinkin siirtyä rauhoittavan muistelomeemin pariin:

Kymmenen vuotta sitten, v. 1997:

Asuin Lapsen kanssa Ruoholahdessa kivassa kaupungin asunnossa. Seurustelin B:n kanssa ja rampattiin Suomen ja Irlannin väliä ihan tolkuttomasti, erottiin ja palattiin yhteen, jotta ei mitään rajaa. Olin töissä Nuorisoasiainkeskuksella ja duuni oli hyvin helppoa ja rentoa. Kävin treenaamassa joka päivä, olin putsina useamman vuoden niihin aikoihin.

Viisi vuotta sitten, v.2002:

Olin eronnut B:stä ja hän oli muuttanut takaisin Irlantiin, joskin 2002 muutti taas tänne. Asuin nykyisessä asunnossa Lapsen kanssa, styylasin L:n kanssa ja olin baarissa töissä. Soitin myös levyjä baareissa jne ja perehdyin suurella innolla elektroniseen musiikkiin. Olin lähihoitajakoulussa ja enimmäkseen putsina sen vuoden(putkia tuli kyllä vedettyjä, sekä kauheita piriratoja välillä), kävin myös paljon treenaamassa. Taisin aloittaa terapian silloin tai sitten se oli vasta seuraavana vuonna.

Kolme vuotta sitten, v.2004:

Olin näihin aikoihin seurustellut A:n kanssa n. vuoden. Olin törkeässä subukoukussa ja ravasin kerran viikossa Tallinnassa hakemassa kaksi lätkää tekkeniä ja muovikassillisen ryynejä. Olin työtön ja rahoitin vetämisen työkkärikorvauksilla ja myymällä Tallinnan-bentsoja. Tein ystävälle osa-aikatöitä levykaupassa ilman palkkaa, mutta sain levyjä ja keikkoja sitä kautta. Sitten tuli välirikko, luultavasti vetämiseni takia. Minulle ei syytä kerrottu. Saatiin kotiin nettiyhteys ja vanha tietokone. Kirjoitin ja soitin musiikkia kaiket päivät. En pitänyt yhteyttä vanhoihin kavereihin vaan linnottauduin kotiin ja kävin terapiassa. Levyjä kävin välillä soittamassa. Olin hirveän rakastunut.

Vuosi sitten, v.2006:

Olin palannut kesällä muutaman vuoden työttömyyden ja sairasloman jälkeen töihin. Kävin A:n kanssa Kroatiassa lomalla. Tein kahta työtä ja yritin kitkutella käsittämättömän pienillä annoksilla ja vieroittaa itseäni aina välillä. Päätin, että haluan asua Lapsen kanssa kahdestaan ja koko syksy tapeltiin ja kriiseiltiin A:n kanssa suhteestamme. Jouluna hän sitten muutti omaan kämppäänsä lähelle meitä.

Tähän asti tänä vuonna:

Olen käynyt töissä ja vakinaistunut kirjakauppaan. Raha-asiat on sössitty kahteen otteeseen megalomaanisesti. Helmikuussa kävin Kölnissä Pulttilassa ja elo-syyskuussa Kreikassa A:n kanssa. Kesäkuun lopussa(herranjumala!) aloitin vieroituksen ja päätin vain yhtenä päivänä, että huomenna en enää vedä. Jäin vieroituksen aikana pahaan bentsokoukkuun ja rikoin selkäni siihen päälle. Aloin juoda ihan liikaa ja polttamaan pilveä kohtuuttomaan tahtiin, kunnes matkan jälkeen aloin vähitellen rauhottamaan tilannetta. En ole lukenut kesäkuun jälkeen yhtään kokonaista kirjaa tai edes lehteä. Käyn A-klinikalla keskustelu"hoidossa" ja lastensuojelun seuloissa, kituutan vähäisillä bentsomäärillä eteenpäin. Mitään varsinaista hoitoa en saa.

Eilen:

Olin illalla taas kuumeinen ja joka paikkaa särki. Katsoin BB:n ja väittelin Lapsen kanssa jostain älyttömästä "kuka sanoi mitä ja mitä hän sillä tarkoitti"-aiheesta koko illan. Ruuaksi meillä oli mielenkiintoinen yhdistelä kalapuikkelia ja makaronia ihanan yrttisellä tomaattikastikkeella. En ajatellut, mitä kokkasin. Mesetin ystäväni kanssa. Laskin ensi kuun budjettia ja kiroilin. En saanut nukuttua, joten naureskelin Herkkusia.tv:n jätkille vähän aikaa ja loppuyön puin päälleni ja riisuin taas, puin ja riisuin kunnes oli aamu ja sai nousta.

Tänään:

Nousin överiaikaisin unettoman yön jälkeen ja istuin sohvalla juomassa kahvia ja tupakoimassa, mitä en yleensä koskaan tee ennen töitä. Ylimääräisen aikani päätin käyttää meikkaamiseen ja olenkin ollut tänään hurmaavassa sinivihreässä silmämeikissä ripset huolella laitettuina. Töistä ei mitään sanottavaa. Voitin ässäarvalla euron ja otin sen vittuiluna. Puhelimeni hajosi lopullisesti vähän aikaa sitten, näytölle ei ilmesty mitään vaikka kuinka sorkkisi ja hakkaisi. A. tulee meille yhdeksän aikaan ja tuo jonkun toisen rämän puhelimen. Sitten syödään siiderikanaa ja katsotaan joku elokuva. A. lupasi ostaa minulle pari olutta. Taas särkee ja jomottaa, palelee ja hikoiluttaa, kuume nousee.

Huomenna:

Herättyäni käyn mesepuhelun Katan kanssa, näin on ainakin suunniteltu. Laps tulee isänsä luota ja mennään koko konkkaronkka A:lle, jossa varmaankin maataan sohvalla ja katsotaan elokuvia. Siinä kaikki. Äh, ei olekaan, pitää jynssätä keittiön ja kylppärin kaakelit. Voi perkele.

Ensi vuonna:

Riippuvuus on muisto vain. Minulla on paljon enemmän energiaa ja olen hyvässä kunnossa ja terve. A:n kanssa menee hyvin ja A. on saanut hyvän duunin ja päässyt vakinaiseksi.
Laps päättää perskoulun ja toivottavasti menee lukioon tai ammattikouluun. Tai siis menee, kun pannaan menemään. Olen oppinut hallitsemaan elämääni ja raha-asioitani ja alan saamaan muutaman kympin säästöön joka kuukausi. Ostan säästöillä uuden talvitakin, oikein hyvälaatuisen ja hienon.

-minh-